Viimeinen päivä Phuketissa! Wuhuu!
Melkein irti tästä tylsääkin tylsemmästä paikasta. Päivä meni
aika lailla pakatessa tavaroita. Näytti kyllä se tavaramäärä
paljon pienemmältä, kun se oli levitetty kaappeihin ja lipaston
laatikoihin. Vein myös 7,5 kg verran tavaraa postiin Suomeen
lähetettäväksi. Koska tiesin, että joulu on maailmanlaajuisesti
yhtä postipakettia, päätin maksaa hiukkasen enemmän airmail:ina
tulevasta paketista kuin laivapaketista. Airmail-paketti kestää
kuulema noin kaksi viikkoa mennä Suomeen, hintaa tuli 88€.
Laivalla sama olisi kustantanut lähemmäs 70€ ja matka olisi
kestänyt kahdesta kolmeen kuukautta! Kun saa muutenkin jo jännäillä
noita paketin saapumisia, maksoin mielelläni hieman ylimääräistä.
Ota se tyhjä rinkka mukaan, ostat kuitenkin jotain, menit minne päin
maailmaa tahansa.
Ai niin, pitää tähän väliin kertoa
mun kahden paketin hakureissusta Phuketin päässä. Siis paketit,
jotka lähetin Australiasta. Lähetin ne Phuketin pääpostiin Phuket
Towniin. Oletin siis myös pakettien olevan siellä niitä
hakiessani. Joo varmaan. Siitä nyt seuraavaksi. Ensin arvoin
taksikuskin kanssa Chalongin päässä, että mikä Phuketin
posteista on se pääposti. Matkan varrella kysyttiin varmaan
viideltä eri ihmiseltä neuvoa, vaikka mulla olikin mukana postin
tarkka osoite. Paikallisetkaan eivät tuntuneet tietävän. Maksoin
mopotaksille ja jonotin kiltisti samalla
paperilappujonotus-systeemillä kuin Suomessa. Mua neuvottiin
menemään sieltä johonkin paikalliseen pakettien jakelukeskukseen.
Kaikki kirjeitä isommat paketit haetaan sieltä. Mahtavaa! NOT.
Matkaa oli noin kilsan verran, mutta uskokaa huviksenne, matka
tuplaantui aivan varmasti, kun rohkenin kysyä paikallisilta neuvoa.
Ja paikallisethan neuvovat, vaikkeivat tietäisi koko rakennusta
saatika tai sitä, missä se sijaitsee. Ei edes poliisi. Osoitekin
kirjoitettiin mulle ylös thaiksi eikä viittomakielestäkään
tuntunut olevan juuri apua. Itsepäinen kun olen, en halunut maksaa
tuosta kilsan matkasta mopotaksille hieman rahaa, jotta olisin
löytänyt perille alta viiden minuutin. Päätin sen sijaan kävellä
keskipäivän kuumuudessa ristiin ja rastiin paikallisten neuvojen
mukaan turhautuneena ja melkein luovuttaneena. Jos ikinä seuraava
kerta tulee, että joudun vastaavaan tilanteeseen uudestaan, maksan
sen muutama kymmen batia enemmän kuin mielelläni. Väärä paikka
säästää. Tiedetään. Löysin lopulta perille. Rakennus oli kuin
pieni Itellan jakelukeskus. Kävin yhdellä luukulla ja sain paketin
toiselta luukulta. Paikalliset ohittelivat jonossa, mutten jaksanut
välittää enää siinä kohtaa. Kuhan sain vain paketit.
Takaisintulo mopotaksia olin valmis odottamaan varjossa, vaikka
tunnin tai kaksi, mutta päätin, että niiden pakettien kanssa en
hunut liikkua metriäkään läheisestä risteyksestä. Tarvitsi
onneksi odottaa vain hetki ja paikallinen Chalongin taksikuski ajoi
nopeasti viereeni, ottaen mut ja kaksi pakettia kyytiin.
Back to Phuket. Kävin paketin viemisen
ja pakkailemisen lisäksi hakemassa tulijaisia Koh Taolle
suomalaisille Villa Marketista (salmiakkia ja ruisnäkkäreitä),
syömässä viimeisen banaanipannukakun sekä illalla maistelemassa pitsaa muutaman ystävän kanssa. Meinasin nukkua aamulla pommiin.
Väsytti vaan niin älyttömän paljon.
Itse matkustaminen tapahtui
thaimaalaiseen tapaan muutaman mutkan kautta, mutta yllättävän
jouhevasti. Mut piti tulla hakemaan klo 8.30 Chalongin Pierin 7/11:n
edestä, mutta totesin matkatavaroitteni määrän niin suureksi,
ettei mulla ollut mielenkiintoa hikoilla huimia määriä heti aamusta,
varsinkin kun tiesin tulevanin matkustamaan koko päivän. Sanoin mun asumispaikan
vartijalle, että vahdi noita, tulen auton kanssa takaisin 10
minuutin päästä. Easy. Kuski pikkasi mut kiskan edestä ja
hurautettiin sitten hakemaan mun tavarat. Oli siinä kuskilla
naurussa pitelemistä, kun näki sen tavaramäärän. Tottakai, kun
raastoin pesuaineet, astiat ym mukanani. Nukahdin alle minuutissa,
kun moottori starttasi.Taisi olla tuota univelkaa hieman. Heräsin Phuket Townista. Mun piti oottaa
toimistolla muita samalle potskille tulevia vajaan tunnin verran.
Muut asiakkaat änkivät itse samaan pikkubussiin. Mä
kuljin leveästi yksinäni omalla pikkubussilla noin kaksi minuuttia.
Luulin buukanneeni minibussin ihan Surat Thaniin asti, mutta
pikkubussi heittikin meidät vain bussin lähtöpaikalle. No siellä
odoteltiin taas muutama tovi. Onneksi bussissa oli sentään
ilmastointi ja paljon tilaa. Bussissa oli myös kaksi kerrosta. Kaikki
änkeytyivät tietysti ylimpään kerrokseen, kun sitä ei ole kotona
ja se on olevinaan niin eksoottista muka jotenkin. :D Hyvin siinä
nukkui, kun oli oma tyyny mukana. Pakollinen ruokatauko pidettiin
jossain keskellä ei mitään paikallisella taukopaikalla. Mistään
kylmäketjusta ei siellä ollut tietoakaan. Vielä vähemmän
osattiin säilyttää niitä lämpiä ruokia. Mä tyydyin hörppimään
mun limua, kun ei pahemmin ollut nälkä. Onneksi söin tukevan
aamiaisen ennen lähtöä. Surat Thaniin bussi ajoi tuonne kello
kolmeen asti. Ja taas odotetiin. Odotettiin lupaa kävellä 200
metriä laiturille, josta potski lähti. Musta oli huvittavaa katsoa,
kun reppureissaajilla oli hirmu kiire päästä veneeseen istumaan
samaan tapaan kuin ihmiset rysäävät lentokoneisiinkin. Mä tulin
perästä laukkujeni kanssa. Sainpahan jokaisen kansipojan mua
auttamaan!
Aallokko oli laivamatkan aikana aika hurjaa, ei nyt musta
mitenkään aivan älyttömän paha, mutta kyllä niitä
huonovointisia löytyi jopa moneen oksentajaan saakka. Potski ei
vaappunut puolelta toiselle, mutta sen osuessa aaltoihin tuli välillä koviakin iskuja.
Mua ne lähinnä rauhoitti (!) ja nukuinkin varmaan tunnin verran muiden
pitäessään penkeistään kiinni. Jotain hyötyä noista
liveboard-reissuistakin on siis ollut, kun ei tuntunut se heilunta missään. Hyvä
niin. Matka kesti noin neljä tuntia, kun tiputettiin
ihmisiä ensin Koh Samuille ja sitten Koh Phanganille ennen Koh
Taolle saapumista. ”Yllättäen” meitä vastassa oli ”taxi,
taxi”-ihmisiä, vaikka muille jakaa. Pääsin niistä eroon vain
sanomalla, että menen läheiseen hostelliin, jonka kaikki nämä taxitaxi-ihmiset siellä
tiesivät. Kävelin hurjat 100 metriä hostellille, mutta siinä
vaiheessa iltaa matka tuntui ennemminkin kilometriltä. Checkasin
itseni sisään, käänsin avainta huoneen lukossa, rojautin kamat
hienosti huoneen lattialle (levitin siis erittäin hyvin) ja menin
suihkun kautta suoraan nukkumaan. 12h se kesti ja otti tulla Koh
Taolle. Onneksi täältä ei tarvitsekaan nyt hetkeen poistua! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti