Elokuu: Kuvauksia ja karnevaaleja

Scandinavian Film Festival is here! Voitin lipun facebook-ryhmän kautta ja pääsin katsomaan kotimaista tuotantoa, joten otin lipun Tom of Finland-leffaan. Oli tosi hassu fiilis porista suomea muiden kanssa ja katsoa leffaa oikeassa leffateatterissa suomeksi Australiassa! Yleisöstä ehkä olmasosa oli suomalaisia ja loput ausseja. Ostin popparitkin, vaikken niitä normaalisti Suomessa leffassa käydessä syö. Nyt oli pakko.

Menin toimistolle normaalisti töihin ja päivän päätteeksi mulle ilmotettiin, että hyppää segwayn päälle (ja kaikki tietää, etten tykkää niistä yhtään) toisen harkkarin kanssa. Teitä kuvataan lastenohjelmaan Chanel 9. Great. Chanel 9 on toinen suuri telkkarikanava kympin lisäksi. Saatiin ravaa Segwaylle edestakas noin 16 kertaa, plus musta otettiin lähikuvia ja näytin kuinka segway toimii. Nää on näitä ylläripylläreitä, mistä työntekijät jotka on työvvuorossa, eivät välttämättä tiedä yhtään mitään. Niin kuin tääkin kuvausjuttu oli. Tapasin seuraavana päivänä pari uutta tuttavuutta. Meitä naisia piti tulla tapaamisen 30, mutta meitä saapui vain mä, Mel ja Terri. Mel on Saksasta ja Terri on Englannista, mutta asunut Brissyssä viimeset kaks vuotta. Oon mielissäni toisaalta siitä, että meitä oli vaan se kolme, koska saatiin tutustua toisiimme kunnolla. Syötiin, juotiin, naurettiin ja juoruttiin. Ilta oli ihan huippuhauska eikä varmasti olisi onnistunut, jos meitä olisi paljon enempi. Mulla oli seuraavalla viikolla ihan kokonainen VAPAA PÄIVÄ, joten halusin käyttää tuon päivän hyödyksi. Olin nettisurffailultani törmännyt erilaisiin mageisiin kuviin ja graffitteihin, joita oli ympäri kaupunkia. Huutelin yhdessä facebook-ryhmässä, että josko löytyisi suomalaisten travellereiden keskuudesta valokuvaajaa niin saisin ikuistettua itseni näiden taideteosten kanssa. Saisin vähän erilaisen turremuiston tästä kaupungista ja maasta. Tapasin Emmin ja Aten tuona vapaapäivänä ja käytiin kiertelemässä muutama paikka West Endissä kuvia napsien. Iso haaste oli se, että miten mun olisi niissä kuvissa pitänyt sitten olla, etten näytä ihan uunolta. Kun ei ole mitään käsitystä näyttääkö joku asento typerältä vai ei. Muutaman harjoittelukierroksen jälkeen saatiin ihan hyviä otoksia. Kuvaajassa ei ollut mitään vikaa päinvastoin! En vain osannut ”näyttää luontevalta” oikeassa kuvakulmassa. Useimiten kuvissa näkyvät ns. luontevat asennot ovat kaikkea muuta kuin luontevia. Keho on välillä aivan ihmeellisellä mutkalla ja taivutuksissa, vaikkei sitä kuvista huomaakaan. Loput viikonpäivät menikin sitten taas erittäin näppärästi töissä juostessa. Kirjaimellisesti.

Lähdin seuraavana maanantai-aamuna käymään ja kokeilemaan nelipyöräisiä rullaluistimia (rollerblades) paikalliselle yliopistolle. Kampus oli tosi kaunis! Pieni lampi ja paljon vihreää puistoaluetta! Mietin, että tulisiko sitä lopulta opiskeltua tuollaisessa ympäristössä ollenkaan, kun istuisi koko ajan ulkona vain haistelemassa ulkoilmaa. Rullaluistelurinki oltiin tehty erään kampuksen talon toiseen kerrokseen. Oli TODELLA VAIKEAA pysyä pystyssä niillä ”vanhanajan” rullaluistimilla saatika, että olisin osannut jarruttaa. Mun jarruttaminen tapahtui törmäämällä kaiteisiin. Enkä saanut edes mustelmia! :D Vaihdoin puolessa välissä ”perinteisiin”. Niillä pysyin jopa pystyssä pidempään ja sain otettua vauhtiakin siinä pienessä tilassa. Iltapäivällä tapasin taas Emmin ja käytiin katsastamassa muutama uus kuvauskohde. Paljon helpompaa olla siellä kameran toisella puolella kuin sen edessä! Pääsin kokemaan myös Brisbanen yhden suurimmista karnevaalimaisista tapahtIumista, Ekka-shown. Sitä voi kuvailla tivolin – pieneläintilan ja ruokafestivaalin sekamelskaksi; on hilavitkutinta, huvilaitetta, onnenpyörää, narunvetoa, elukoita (lehmiä, vuohia, kanoja, kissoja, possuja, lampaita, laamoja), aurinkolasikauppiasta ja muita kojuja sekä järjetön määrä erilaisia ruokakojuja. Isoin juttu kuitenkin on ostaa Ekka-festivaali pusseja, mitkä ovat käytännössä isoja muovipusseja täynnä turhaa lelua ja roinaa. Täällä Ekka-showta varten ihan säästetään rahaa pahimillaan jopa vuosi, jotta voidaan sitten tuhlata rahaa turhuuksiin. Siellä järjestettiin myös hevosesteratsastuskilpailuja, monster truck show ja motorcross osana kokemusta. Puolen tunnin yhtämittaista isoa ilotulitusjaksoa unohtamatta! Kerran siellä käy, mutta ei toista kertaa.

Seuraavana iltana laitettiin sitten mun grillaustaidot koetukselle. Olin ainoa, joka pääsi lyhyellä varotusajalla töihin muutamaksi tunniksi Riverlifelle tuona päivänä. Sain grillata makkarat, kanatikut ja oihvit 26 hengelle. Sanoin vaan, että juu sehän luonnistuu! Juupajoojuu. :D Kyllä sitä kotioloissa on tullut rillailtua enempi ja vähempi, mutta kun tuolle määrälle pitää saada kaikille kaikki lihat samaan aikaan niin vähän stressihikeä pukkasi ohimoilta. Varsinkin, kun koko lössi katsoi mun rillailuja. Nähtävästi tais hyvin mennä, kun kukaan ei valittanut lihoista jälkeenpäin eikä saaneet vatsanpuruja. Hyvä mä! Tässä matkan varrella olin hakenut ja etsinyt myös farmipaikkaa toisen vuoden viisumia varten. Sainkin muutaman päivän päästä paikan lammasfarmilta, 700 km Brisbanesta sisämaahan päin. Innostuin kovasti. Ei tarvinnut enää miettiä ja pohtia, että mitä teen farmitöiden kanssa. Halusin kuitenkin mutustella ajatusta rauhassa kaikesta innostuksesta huolimatta. Tiesittekö muuten, että Australiassa on kansallinen kuppikakkupäivä (National cupcake day). Niinkö ööö what? :D Enkä ehtinyt koko päivänä metsästämään mistään kuppikakkuja, kun olin tietysti sen päivän täysin kiinni töissä. Pöh. Olisi ollut hauskaa toivottaa hyvää kuppikakkupäivää! Meillä oli taas vaihteeksi yhdet kuvaukset töissä. Pelastusliivi päälle, kajakkiin ja jokeen melomaan. Niin ja avustinhan mä kuvajaa pitämällä käsissäni mm. 15 000€ kameraa höiveröisellä pontuunilla. Heh. En olisi sitä halunut tiputtaa suolaiseen jokiveteen. Onneksi nuo kuvaukset olivat tunnissa ohi ja pystyttiin kaikki keskittymään ”oikeisiin” töihin eli edellisen viikonlopun häistä yli jääneiden kuppikakkujen syömiseen muun muassa. Tärkeää hommaa. :P Käytiin Emmin kanssa viikonloppuna katsomassa Stand Up:ia Brisbanen Powerhousella. Siellä on aina klo 18-19 impro stans upia, jota voi mennä katsomaan ilmatteeksi. Tupa oli ihan täynnä. Käveltiin sieltä Emmin kanssa rantaa pitkin ferry-terminaaliin ja hypättiin lauttaan. Löydetiin muutama kiva kujaravintola/ baari Queen Street Mallilta. Juoruttiin ja nautittiin muutama hyvä koktaili tuona iltana. Me ”vanhat” oltiin nukkumassa jo ennen puolta yötä. Suhasinkin edes takas sitten seuraavat viisi päivää asioita hoitaen töiden ohessa, nimitttäin SUOMI KUTSUI! <3

Heinäkuu: Muuttohommia ja työurakka

Heinäkuu oli hyvä aloittaa lähtemällä kaverin kanssa käymään Mount Gungunilla. Hieman turistirysä, mutta vältettiin pahin lähtemällä ajoissa liikenteeseen. Kapuaminen ylöspäin oli aika iisi ja maisemat huipulla oli komiat, joskin hyvin tuuliset! Vietettiin muutama hetki ihastellen 360 asteen maisemaa hengittäen raikasta ja puhdasta ilmaa keuhkot täyteen ennen alaspäin lähtemistä. Porukkaa tuntui lampsivan sitä enemmän vastaan, mitä enemmän tultiin alaspäin takaisin parkkipaikkoja kohti. Olihan kello jo kymmennen aamulla!

Piti pistää kamat ojoon (= tunkea tavarat väkipakolla rinkkaan) ja siivota vielä tuona iltapäivävä. Muutin tuona iltana toiseen (halvempaan) asuntoon Margaret Streetille Oaks-nimiseen pilvenpiirtäjään. Talossa asui paljon ihan asunnonomistajia ylimmissä kerroksissa ja alimpia vuokrattiin samaan tapaan kuin hotellihuoneita. Mulla oli kämppiksinä yksi japanilainen ja neljä korealaista. Kämpän piti tuona päivänä muuttovalmis, mutta japanilainen vuokranantaja oli VÄHÄN lusmuillut. Puolet tavaroista lojui pitkin lattioita ja loput tavarat edellisestä kämpästä oli vain ahdattu parvekkeelle. Nettiyhteyttä ei oltu luotu ja toinen jääkaappi saatiin itse pestä kans. Päädyin siis siivoushommiin muiden kanssa loppuillaksi, jotta saatiin kämpästä asumiskelpoinen. Sain heti samana iltana huomata myös outoja tapoja...en todellakaan tiedä, miten korealaiset käyttävät lavuaaria, mutta koko vessa lainehti vedestä. Lavuaaria ympäröivä pöytä kirjaimellisesti lainehti vedestä ja valui siitä kaapin ovia pitkin lattialle, minkä vuoksi vesinoro päätyi osittain myös huoneemme kokolattiamatolle, kiitos kaltevan vessanlattian. En ihan sellaista vesimäärää odottanut saavani vastaan mennessäni käymään vessassa. Mun putelit ja purnukat oli tietysti myös aivan läpimärkinä siinä pöydällä lavuaarin vieressä eikä kummallakaan mun kämppiksistä ollut minkäänlaista aikomusta tehdä tälle asialle mitään (?!). Sama toistui seuraavana aamuna...pikkasen paloi pinna, kun ensimmäiseksi kastui sukat, kun unenpöpperössä kävelin vessaan ja sitten saan siivota vielä muiden vesileikkien jäljet. Toistamiseen. Vessaa oli mahdoton kuivattaa, koska ikkunaa siellä ei ollut eikä meidänkään huoneesta saanu ikkunoita auki. Jepjep! Että näin korealaisten kanssa asuessa...! Kämpän ilmoituksessa myös mainittiin, että kaikki olivat siistejä ihmisiä ja pitäisivät paikat kunnossa....montakohan sukkaa, alusvaatetta, kynää ja ponnaria keräsin pelkästään meidän huoneen lattialta seuraavana päivänä, kun imuroin. Mun kahdella kämppiksellä oli todellakin erilainen käsitys siisteydestä ja sen tasosta kuin mulla. Molempien pöydät ja sänkyjen ympäristöt näyttivät olevan pommin jäljiltä; meikit, koulupaperit, vaatteet, laukut, purnukat ja putelit kaikki yhdessä isossa ”kauniissa” läjässä. Toinen asia mikä huomioin nopeasti oli se, että kaikki mahdolliset kaapin ovet piti vetää monta kertaa edestakaisin auki ja kiinni, avata vedettävät hyllyt ja laatikot, ja samoin avata kaikki purkunat, kipot sekä ripistellä ja rapistella joka ikinen pussi läpi joka aamu. Lieko jonkinnäköinen aamurutiini, mutta todella ärsyttävä sellainen, kun huone on noin 10 neliötä kokonaispinta-alaltaan ja yritin nukkua. Eivät korvatulpatkaan auttaneet, joten heräsin klo 5.30 muutaman aamuna sen sijaan, että olisin saanut nukkua rauhassa klo 8 asti.

Sain muuton jälkeisenä aamuna soiton yhdestä kahvilasta. Kävin siellä haastattelussa myöhemmin iltapäivällä ja seuraavana päivänä menin trialiin eli koevuoroon ja sain paikan. Aloitin heti koevuoroa seuraavana päivänä Bonsai Botanikissa. Se on erikoistunut machaan eli japanilaiseen vihreään teehen. Machasta voi tehdä jauhetta, jota voi käyttää tavallisten jauhojen tapaan tai tehdä kahvin tapaisia juomia. Trialissa esimies tyrkkäsi mulle suoraan vain tarjottimen käteen ja sanoi, että tarjoile. Ei mitään ohjeistusta tuotteista tai talon tavoistakaan. Halusi selkeästi testata sillä, mitä osasin, kuinka kestän paineita sekä minkälainen asiakaspalvelija olen vaikka tuotetietämys on täysi nolla. Juoksin paljon kahvilan portaita ylösalas, tiskasin ja siivosin tuona muutama tuntina hyvin paljon. Soijaa pukkasi ihan kiitettävä määrä, kun ei ollut ilmastointia sekä sisällä ja ulkona oli aivan yhtä lämmin. Nähtävästi tein asiat oikein, kun sain paikan! Olisivat ottaneet mut ihan täysaikaiseksi, mutta sanoin haastattelussa jo omistajalle, että mulla on myös työharjoittelu Riverlifella, joten 15-20h riitti mulle mainiosti. Loppuviikosta tein jo tuplavuoroja, kun olin ensin Riverlifelle ja sitten juoksin kahvilaan töihin tai toisinpäin. Ehdin yhden illan viettää sairaalassakin virtsaputkentulehduksen takia. Kiitos Suomen ja Australian välisen sopimuksen ei mun tarvinnut maksaa tuosta reissusta yhtään mitään, lasku lähti Suomen valtiolle ja sairashoitovakuutukseen. Pääsin myös entisen vuokranantajani kautta töihin lauantaiksi festareille siivoamaan. Ei mikään glam- duuni, mutta sainpahan rahaa. Mulla piti myös sunnuntaina olla 10h siivouskeikka samalle festarille (kieltäydyin kahdesta muusta työtarjouksesta sen vuoksi), mutta joku iso pomo päätti peruuttaa puolen porukan kanssa jo sovitut ja lukitut työvuorot. Ausseissa kun tekee keikkalaisena töitä, on työnantajalla täydet oikeudet poistaa tai peruuttaa jo sovittuja työvuoroja sen kummempaa syytä, mikä on epäoikeudenmukaista, koska työntekijän odotetaan kumminkin sitoutuvan. Menetin tämän vuoksi vähintään kahdeksan tunnin (sunnuntai) liksan, minkä olisin saanut muista duuneista, jos olisin tiennyt, että siivoustyökeikka peruuntuu. Opin taas kantapään kautta australialaisesta työelämästä. Sain tuona sunnuntaina soiton yhdestä kiireisestä ruokakaupasta juna-asemalta, josko olisin päässyt haastatteluun. Kävin seuraavana päivänä omistajapariskunnan grillissä (haastattelussa) ja sain paikan. Olisi vaan pitänyt sitoutua puoleksi vuodeksi ja sitä aikaa mulla ei ollut heille antaa mahdollisten farmitöiden vuoksi, kun viisumi olisi umpeutunut muuten kesken kaiken. Olisin myös saanut 40h viikossa (mun työharjoittelun päälle) ja täysin tuttua hommaa se olisi ollut, sillä Suomessa sitä on oltua töissä, jos minkä näköisissä ja kokoisissa ruokakaupoissa. Samat spurgut ne on täälläkin, riehuvat ihan yhtä paljon päissään ollessaan, mitä sitä asemaa äkkiseltään näin ympärillä sitä menoa ja meininkiä.

Tiistaina pidin itsellelaatuaikaa-illan, kun oli ilta kerrankin vapaana. Kävin syömässä sushia sellaisessa raflassa, missä ne lautaset pyörii ympäri pöytää, kun oli samassa rakennuksessa leffateatterin kanssa. Tarvitsi kavuta vaan portaat yläkertaan leffaan ja löhähtää istumaan. Teki kyllä kutaa kahden duunipaikan välillä juoksemisen keskellä tuollainen pieni irtiotto. Keskiviikkona olin taas työkeikalla NSW ja QLD välisessä origin rygby-pelissä. Stadion oli loppuunmyyty ja se veti sellaiset vaivaiset 80 000 ihmistä. Työntekijöitä oli kuulema noin 6000 tuona iltana. Mä olin siellä todella helpossa duunissa. Olisin toisenkin vuokrafirman kautta päässyt tekemään tarjoilukeikkaa samaan paikkaan, jos olisin halunut. Päätin otttaa sen helpomman keikan. Taittelin sellaisia kertakäyttöpaperihattuja ensimmäiset kaksi tuntia ja seuraavat neljä tuntia vaan jaoin niitä. Se meteli oli aika korvia huumaava kun itse peli alkoi. Kuvittele itse kun 80 000 ihmistä huutaa kurkku suorana samaan aikaan. :D Ehdittiin muiden työntekijöiden kanssa katsoa itse peliä kymmenisen minuuttia ennen kuin meidän varsinainen työvuoro päättyi. Olihan tuo upea kokemus olla osa noin isoa ihmismassaa, mutta olin kiitollinen, että pääsin siitä mekkalasta pois ja pyöräilemään takaisin kämpille ilman valtavia liikenneruuhkia. Olin myös aiemmin saanut tuliaispaketin Suomesta, mutta paketti joutui odottamaan hakuaan parisen viikkoa, kun äiti oli lähettänyt sen brisbanilaisen kaverini luo, joka ei ihan siinä keskustassa asunut niin kuin mä. Pääsin sen myöhemmin tuolla viikolla hakemaan ennen työvuoroja. Neljä suku- ja minttulakua hujahti suuhun niin, että paperivana jäi vain jälkeen. Eniten olin kuitenkin herkkuja enemmän odottanut uutta villasukkaparia sekä pitkiä toppeja. Niitä kun ei täältä tunnu saavan mistään. Kaikki topit ovat napamallia tai tehty lyhytselkäisille. Täällä on huonommat shoppailumahdollisuudet kuin Helsingissä, vaikka populaa on kaupungissa pilvin pimein (noin 2,5 miltsii). Toljotin myös eräs päivä itseäni peilistä ja huomasin tulleeni blondiksi! No ei nyt ihan, mutta melkein! Aurinko oli nätisti polttanut kaiken ruskean värin mun latvoista ajan mittaan. Hiukset on enempikin kultasen pronssit nykyään kuin tumman ruskeat.

Pitää tuosta Riverlifesta kertoa sen verran, että ns. normaalia päivää ei siellä ole. Tanssittiin eräskin perjantai-ilta Fionan ja Kalisin kanssa Spice Grilsin STOP-kappaleen kertosäettä. Siinä oli yhdellä miesohjaajalla naurussa pidättelemistä, kun tuli takaisin kalliokiipeilysessiosta ja näki meidät hyppimässä ja pomppimassa musiikin tahtiin. Höpöteltiin seuraavat 15 minuuttia pelkästään Spice Girlseistä omia muistojamme läpikäyden aina vaatetuksesta tarroihin ja konsertteihin. Perjantai- ja lauantai-illat ovat muutenkiin hyviä hetkiä olla Riverlifellä töissä, koska useimpina viikonloppuuina siellä on aina jonkinnäköiset juhlat menossa ja henksu saa ylijäämäruuat. Olen mm. syönyt aivan jäätävän hyvää lammascurrya, New York Cheesecakea, sienipinaattijuustoravioleja, caesar-salaattia, pihviä ja perunamuussia sekä cupcakeja. Ihan vain muutaman mainitakseni. Riverlifella joku meidän ”pojista” (aktiviteettiohjaajista) on aina myös välillä tekemässä jäynää tai leikkimässä. Millon on leikitty piilosta, oltu apinoina pöydillä tai vaan jekuttamassa toisia mitä hassuimmilla tavoilla. Kun aamulla menee toimistolle, on varmaa, että päivästä ei tule tylsä. Nauraa saa joka päivä. VARMASTI. Mulla oli yksi vapaa maanantai-ilta ja kävin kaverin kanssa Night Noodle Marketeilla South Bankissa. SB:ssa on vähän väliä jokin ruokafestari menossa; ranskalainen, italialainen, saksalainen, kansainvälinen ym. Söin noilla marketeilla elämän ensimmäisen kerran tikkukierreperunoita (jos sen voi jotenkin suomentaa). Perunoista tehdään sellaisella laitteella serpeenttiinin muotoisia, jotka sitten tungetaan pitkään grillitikkuun. Tämä perunatikku keitetään rasvassa ja maustetaan ”kanan”makuisella jauheella. Saadaan paksuja rasvantäyteisiä perunasipsejä. Tuo kanamauste on kuulema se perinteinen, vaikka kananmaku siitä on kaukana. Suolainen osuus oli hoidettu, joten kierrettiin jälkiruokashakeja. Päädyttiin ottamaan mansikoita suklaalla ja kermavaahdolla. Namnam. Ja molemmat voi pahoin jälkeenpäin. Ensin hirveä mättö rasvasta ruokaa ja päälle sokeripommi., mitä muuta sitä voi odottaa, kun pahoinvointia.