Takaisin Australiaan

Takaisintulomatka piti taittua 32 tunnissa, mutta viimeinen lennonpätkä Singaporesta Brisbaneen oli myöhässä nelisen tuntia. En ollut asiasta kovin innoissani varsinkin, kun saatiin vain vaivainen 10e ruokaseteli lennon myöhästymisen takia. Mulla oli lopulta melkein kahdeksan tuntia luppoaikaa Singaporessa, joten vuokrasin pienen huoneen, jossa sain muutaman tunnin nukuttua (tosin) radiomusiikin melutessa taustalla. Lennon lähtö lähestyi viimein ja istahdin penkeille lähelle turvatarkastusjonoa, jolloin saman ikäinen nainen istui viereeni. Suomesta, mikä sattuma! Katri oli lähdössä vuodeksi reissuun ja tekemässä maailmanympärimatkaa. Aika muksaa! Juttua riittikin sitten koko koneeseen pääsyn ajan.

Pitää tässä vaiheessa sanoa, että onneksi nukuin edes sen pari tuntia kentällä. Olisi pää varmaan muuten räjähtänyt seuraavassa tilanteessa: Mulla oli alunperin ikkunapaikka intialaisen miehen vieressä, enkä tuntenut oloani mukavaksi, joten vaihdoin istumapaikkaa.

Päädyin keskipaikoille (neljä istuinta) samalle riville miehen kanssa, jonka business paikka oli kai otettu häneltä pois. Hän päätti purkaa tämän turhautuneisuutensa sitten minuun tunkemalla varpaansa mun ainokaisen penkin puolelle hänen käydessä maate kolmelle samalla omien myös kaikki tyynyt (myös mun!). Kyseessä ei ollut edes mikään pieni mies vaan pitkä ja roteva kaveri haisevine sukkineen. Pyysin häntä kohteliaasti olemaan laittamatta jalkojaan mun puolelle penkkiä, sillä ne varpaat olivat kirjaimellisesti mun reittä vasten. Siitähän sota syttyi! Haukkui mut niin, että varmaan puolet koneesta kuuli, kirosanojaan säästelemättä. Lentoemännät pitivät tälle herralle puhuttelun ja mä siirryin  sillä aikaa Katrin viereen istumaan loppulennon ajaksi. Sitä saa, mitä tilaa Mr!

Pääsin myös tekemään lähempää tuttavuutta näiden kuuluisien australialaisten lentokenttäkoirien kanssa ennen kentältä ulospääsyä. Päästiin kaikki yhteen jonoon passin tarkastuksen jälkeen ja koira kävi nuuskimassa jokaisen matkustajan läpi. Se koira merkkasi mut tietysti. :D Pienet hikikarpalot nousi pintaan, kun en tiennyt mistä oli kyse ja mut otettiin erikseen pöytien ääreen lähempään tarkatukseen. Muut pöytien ääressä olijat olivat kaikki aasialaisia (tietysti!) kuivattune sienineen ja muine ruokapurkkeineen. Ne Australian border tv-ohjelman kamerat olisivat vielä tilanteesta puuttuneet. Passi ja lentolippu käytiin läpi. Samoin kyseltiin, että mistä oltiin tulossa ja minne menossa. Pienen hetken kävi mielessä, että oliko joku jemmannut jotakin ylimääräistä mun rinkkaan. Ei onneksi. Syyksi paljastui mun Subway-leipä lihatäytteellä. Koira oli haistanut naudanlihan. Mä olin onneksi merkannut, että tuon maahan lihatuotetta mukanani. Muuten olisi räpsähtänyt 250 dollarin sakot! Tähän on pakko vertailun vuoksi todeta, että olisin kumpaan suuntaan vain mennessä voinut helposti tuoda huumeita mukani pillereiden muodossa, jos olisi ollut aikomus. Kuljetin ja kuljetan nimittäin yhä mukanani käsimatkatavaroissa pientä minigrip-pussia, jonka sisällä on lääkeliuskoja (buranaa ja paracetamolia mm.) hätävaroiksi, jos kiputilat iskee matkan aikana. Ketään ei tämä pieni pussi sisältöineen missään vaiheessa kiinnostanut, mutta lihasubi kyllä! :P

Vihdoin sitten 36h matkustamisen ja tämän lentokenttäepisodin jälkeen olin takaisin Brisbanessa. Oli erilainen fiilis tulla junalla keskustaan, käppäillä bussiasemalle ja löytää itsensä hostelille, kun tähän mennessä sitä ei ollut tarvinnut tehdä. Olin ihan lost. :D Tottunut siihen, että kävelen tai pyöräilen. Ei silloin tarvinnut miettiä, että hyppäänpähän tuossa kohtaa bussista pois, jotta löydän tieni tuonne tai tänne. Tiesin tasan tarkkaan, missä asuin ja mistä kadun kulmasta kääntyä milloinkin. Hostelli, mistä olin varannut kaksi yötä, oli uusi ja vastavalmistunut: Huoneessa odotti perinteiset ikean kerrossängyt ja isot peltikaapit rinkkoja varten. Naisten sotkuisuuden tasoa en tosin muistanut tai sitten satuin vaan sen epäsiistimmän kämppiksen lähelle: Mun ihana yläpetikämppis oli nimittäin levittänyt tavaransa hujan hajan lattialle niin, että sain tehdä pienen polun omalle alasängylleni. :D Mutta alasänky. Paras asia ikinä jaetussa hostellihuoneessa. Pikainen rinkanpurku, lämmin suihku ja pikapäikkärit toivat kummasti energiaa loppupäivään. Ilta mulla menikin Riverlifella. Meillä oli jäähyväisbbq Kalisille ja Kevinille. Kevin lähti kohti Uutta-Seelantia wh-viisumi takataskussaan ja Kalisi päätti duuninsa Riverlifen leivissä. Saatiin tuona iltana myös vihdoin nähdä Kevinin valtava afrotukka jokeen hypyn jälkeen! Sillä herralla, kun oli aina tiukalla ponnarilla hiukset kiinni. Myös Kalisi hyppäsi iloisesti jokeen! Parin tunnin bbq venyi lopulta pitkäksi illaksi ja jutteluksi Kalisin ja Dadan kanssa työstä, ihmisistä ja elämästä. Mikä parasta, illan päätteeksi, mulla oli katto pään päällä Kalisin luota niin pitkäksi aikaa, kun oli tarvis.

Nukuin seuraavana päivänä yli puolen päivän, kun jetlag painoi päälle. Sain myös englantilaiselta kaverilta viestin, että budjasi sattumalta samassa hostellissa. Davidin tapasin Sri Lankalla tammikuussa. Meidän piti mennä syömään myöhemmin, mutta näkeminen jäi lopulta lyhyeksi, koska David sai pikakutsun duuniin Perthiin. Aikaa pakkaukseen ja lentokentälle lähtöön oli 20 min, joten ehdittiin sanoa vain hei ja moi! En mäkään ehtinyt kauaa siinä turista, kun mun puhelin pärisi ja sain trialin Eat Street Marketeille. Tarjoiluvaatteet niskaan ja sinne! Trial meni tosi hyvin, mutta ei siitä paikasta mitään kuulunut, vaikka sanoivat, että ilmottavat joka tapauksessa. Enpä kyllä ihmettele. Täällä, kun jotain luvataan, ei siihen todellakaan kannattaa luottaa ja laittaa toivoaan. Kun pääsin takaisin hostellille, menin hengittämään raikasta ilmaa terassille. Jämähdin sitten suustani kiinni yhden vanhemman aussinaisen ja englantilaisen miehen kanssa muutamaksi tunniksi. Niissä keskusteluissa kyllä vaihdettiin kaikki mahdolliset mielipiteet ja faktat toisistamme. Otin pikäsuihkun, söin vähän evästä ja suuntasin yläkerran terassille pelaamaan uunoa! Sama ja yksi uuno-peli kesti viitisen tuntia. Miksikö? Yksi säännöistä oli mm. näin: Jos kysyt kysymyksen, joudut nostamaan kaksi korttia. Moni tulikin kysyneeksi useamman kerran, että ”Onko mun vuoro?”. Saatin jokainen nostaa vuorollamme nuo pari korttia. Pääsin nukkumaan tuona yönä noin viiden maissa tämän korttipelin takia. :D Ehdin mä pari tuntia ottamaan unta palloon ennen aamuista rinkan pakkausrumbaa.

Olin tasan kymmeneltä ulkona ja suuntasin kohti lähiöalueita. Siellä mä vetelin google mapsin avulla kilometrin verran ylä- ja alamäkiä Brisbanelaisessä lähiössä rinkan kanssa. Ovet olivat talossa auki. Ei muumitaloa lukita yöksi vai miten se meni. Pääsin asumaan perinteisessä queenslander-talossa viiden päivän verran. Mulla oli OMA huone, OMA sänky ja OMA kaappi! Täysin ilmatteeksi. Toki autoin siivoamisessa, tein ruokaa ja pesin pyykkiä sekä muita kotitaloustöitä. Huomasi, että oli kesän alku. Ei tarvinnut kuin istua paikoillaan ja hengittää, niin jo pukkasi soijaa! Vietin nuo päivät aika pitkälti koneella istuen, hakien töitä sekä farmeilta että hospasta. Alunperinhän mun piti lähteä paimentamaan lampaita seitsemän tunnin päähän Brisbanesta Jumalan selän taakse, mutta totesin, että mun onnettomuusalttiudella ja migreenipäällä se ei yksinkertaisesti ollut turvallinen vaihtoehto. Kylästä olisi kyllä löytynyt lentokenttä, muttei ruokakauppaa saatika sairaalaa kaiken varalta. Mulla olisi ollut myös mahdollisuus jäädä Brisbaneen tekemään töitä siihen samaan kahvilaan, missä olin ennen lähtöä. Sesonkikin oli tulossa, joten keikkatöitäkin olisi ollut myös paaaaaaaljon tarjolla. Täysin sattuman kautta päädyin kuitenkin suositulle farmi-ilmoitus-sivustolle (lienee jäänyt mulle kirjanmerkkeihin joku merkintä) ja selaisin muutaman uuden ilmoituksen läpi. Yksi ilmoitus kolahti ja lannistuin, kun näin, että hakemuksia oli mennyt jo yli 30. 30 ei ole vielä mitään, sillä samalla sivustolla on ilmoituksia, joihin on hakenut jopa 5000 ihmistä! Päätin kuitenkin googlata farmin. Täällä se on vähintään suositeltavaa tehdä, koska feikki-ilmoituksia on ihan yhtä paljon kuin oikeitakin. Farmi oli ihan oikea farmi, josta löytyi arvosteluita ja nettisivut näyttivät aidoilta, joten päätin soittaa. Puhuin farmarivaimon kanssa pitkän puhelun ja sanoi ilmoittavansa seuraavana päivänä, mikä tilanne olisi. Sainko nukuttua? No en! Puhelin oli soinut kuuden jälkeen aamulla. Mulla oli puhelin äänettömällä. Tietysti. Soitin takaisin ja sain farmipaikan! Mitämitämitämitä? Wauuuuuuuuuu! Jeeeeeeeeeeee! Hypittiin Kalisin kanssa yhdessä kuin pikkulapset heti aamusta flanelliyökkäreissä tottakai! :D Viikonlopun sitten säntäilin ympäri kaupunkia yrittäessäni löytää turvakenkiä itselleni ja halpoja työvaatteita mukaan otettavaksi sekä koneella istuessa metsästäen halpoja lentoja Melbourneen. Ehdittiin lopulta Davidinkin kanssa nähdä tuona viikonloppuna, käydä syömässä ja juomassa sekä vaihtamassa yhdeksän kuukauden kuulumiset pelkkien heippamoikka-läpsyjen sijaan. Maailma on niin pieni. Ensin tavattiin Sri Lankalla ja nyt Australiassa. Oisko seuraavana kohtaamispaikkana vaikka Peru?

Koska Kalisi pitää puolisonsa kanssa talonsa yläkertaa airbnb:nä, muutettiin koko konkkaronkka yläkerrasta alakertaan tuon viiden päivän jälkeen. Ne siihen grannyflattiin ja mä autotalliin. Laitoin ison patjan keskelle lattiaa ja kamppeet sohvalle. Siinä oli tosi mukava nukkua joskin hieman kylmä! Ei kai se ole ihme, jos VÄHÄN vetää, kun autotallin ovien alla on melkein kymmenen sentin raot ja lämpötila tippuu alle +15:sta. Taas yksi esimerkki täkäläisten tavasta rakentaa taloja. Onneksi rottia, hiiriä tai käärmeitä ei kömpinyt viereen nukkumaan noina kahtena yönä, mitä siellä nukuin. Toinen yö tosin jäi lyhkäiseksi joka tapauksessa, koska mun piti olla lentokentällä viideltä aamulla. Uberin käyttäminen ja lentokentälle pääseminen ei ollutkaan mitään halpaa huvia tiemaksujen vuoksi, mutta eipä ollut mulla muutakaan vaihtoehtoa.

Brissyn kentällä söin vielä viimeset hyvät (ja halvat) sushit ennen turvatarkastukseen menoa sekä ennen kaupungin ja osavaltion vaihtoa. Tapani mukaan kääntyilin ja vääntyilin istuimessa koko lennon. Tigerairin penkit kun ovat samaa luokkaa kuin Ryanairilla; järjettömän epämukavat ja pysyen juuri ja juuri kasassa. Mua ei tuona aamuna kamalasti napannut maksaa Melbsissa lentokenttäkyydityksestä 15e keskustaan jo senkin vuoksi, että maksoin jo uberista sen verra, ja toiseksi mun ei tarvinnut mennä keskustaan asti. Soitin kentältä myös kaupungin matkakorttipalveluun, koska en halunut ostaa matkakorttia omaksi yhden matkan takia. Ois se pitänyt kuitenkin ostaa, mutta mun onneksi henkilö luurin toisessa päässä erehtyi sanomaan, että ko. kortteja saa ostettua myös bussista. Marssin paikallisbussipysäkille rinkkani kanssa vain todetakseni, että ei niitä saakaan ostettua bussista. Kuski onneksi kysyi mun rinkan nähdessään, että lähimmälle juna-asemalleko olen menossa. YES! Pääsin ilmatteeksi! Rahansäästöä. Pienet ilot reppureissaajan elämässä. Pitkänmatkan juna-asema oli vanhan puoleinen, varsin yksinkertainen ja näytti olevan naapurustossa, missä en olisi halunut viettää aikaa pimeällä. Kävin vessassakin rinkka selässä. :D

Juna tuli viimein parin tunnin odotuksen jälkeen ja lähdin kohti Benallaa. Istuin turistiluokassa vaunussa, jonka yhteydessä oli pieni kahviokulmaus. Täällä junissa ei ole erikseen ravintolavaunuja. Mua vastapäätä istui alunperin englantilainen nykyään aussilaistunut nainen, jonka kanssa tuli turistua koko 2,5h junamatka. Olin ainoa reppureissaaja siinä vaunussa ja varmaan koko junassa. Yllätys? No ei, koska reppureissaajat eivät pahemmin käytä junia Australiassa; Junat maksavat melkein saman verran pitkälle matkustaessa kuin lento kaupugista toiseen ja vievät viisi kertaa enemmän aikaa. Turistiluokan penkeillä myös istuu pari tuntia, mutta ei viittätoista. Mulla oli vatsanpohjassa pieni jännitys koko junamatkan ajan, kun en tiennyt käytännössä yhtään mitään. Olinhan matkalla Australian outbackiin, maaseudulle, ”keskelle ei mitään”. 

Australiasta

LIIKENNE

Brisbanessa julkiseen liikenteen lippukäyttäntö on hieman eri kuin Suomessa: Maksat joko off peak liksan tai on peak-liksan. Yhdensuuntainen matka junissa vyöhykkeillä 1-2 kustantaa (joka siis kattaa suurimman osan Brissyn kaupungista) off peakilla 3,12 AUD ja on peakilla 3,90 AUD. Tosin kahdeksan yhdensuuntaisen matkan jälkeen loppumatkojen hinnat ovat -50% (Ihan sama kuinka paljon haluat suhata edestakaisin) ja tämä nollaantuu aina sunnuntaina keskiyöllä. Julkisina pyhäpäivinä saa matkustaa ilmatteeksi. Monilla junalähiöasemilla ei myöskään ole portteja estämässä pääsyä laiturille tai pois. Jos korttia unohtaa kuitenkin vilauttaa matkanlukijalle junaan mennessä, seuraavan kerran kun korttia näyttää lukijalle jollakin asemalla poistuessa, nappaa lukija kortin saldolta 10 dollaria suoraan pois. Korttia on siis pakko muistaa näyttää, jos ei halua maksaa joka kerran 10 dollaria yhdensuuntaisesta matkastaan. Tarkastusmaksuakaan ei kyllä halua (250 AUD eli 165€). Ei sillä, että näin vain tasan kerran tarkastajat ja tein kymmeniä matkoja sekä ruuhka-aikaan että sen ulkopuolella. Bussien liksoista en saanut selvää, koska niissä ei tuntunut olevan minkäänlaista logiikkaa taustalla.

Liikuin kaupungissa paljon pyörällä ja kävellenkin. Pitkin kaupunkia löytää ns. pyöräparkkeja, joihin pyörän saa kiinni, mutta välillä ne ovat  täysin hassuissa paikoissa ja niitä sai kunnolla etsiä! Toisaalta pyöriä saa täällä luvan kanssa jättää kiinni esimerkiksi valotolppiin tai puiden ympärille hetkeksi. Kuulostaa ehkä itsenstäänselvältä asialta, mutta täällä se ei sitä todellakaan ole. Sulauduin aika hyvin joukkoon mun yhdistetyllä kaupunki-maastopyörällä. Täällä kun kaikilla on vähintään maastopyörät tai triatloniin sopivat huippukalliit kaupunkipyörät. Taisin omata sen kaupungin halvimman pyörän! :D Polkupyörätiet menee täällä autoteiden reunoissa (ja välillä kahden kaistan keskellä!), mikä helpottaa huomattavasti pyöriälyä tiivillä keskusta-alueella liikkuessa. Tämän huomaa myös pyöräilijöiden ajonopeudessa. Sitä saa polkea aika vinhaan tahtiin, jos ei halua jäädä toisten pyöräilijöiden tai autojen alle. Olen tehnyt kaksi virhettä: Virhe 1: Yrittänyt ajaa pyörällä kävelykadulla. Pääsin eteenpäin nopeammin kävellen kuin pyörän selässä. Virhe 2: Eksynyt vahingossa hieman pyöräkaistelle kävellessäni. Sain vain kirosanoja perään. Eipä taida olla suomalaisesta pyöräilykulttuurista kaunana tämä aussien tapa.

Kaupunkipyörät loistavat myös olemassa olollaan! Kuukausikäyttövuokra noin 3,5€ tai opiskelijalta 2€. Ensimmäinen puoli tuntia on aina ilmainen. Monet taittavat työmatkansa (minäkin aluksi) näillä keltaisilla citypyörillä ja vaihtavat tarvittaessa pyörää, jotteivat joudu käytöstä maksamaan ylimääräistä kuukausikäyttösumman lisäksi. Esimerkkinä sellainen, että 4km matka saattaa kestää helposti yli puoli tuntia aamuruuhkassa pitkien liikennevalojen takia, joten pyörää on tullut itsekin vaihdettua useampaan otteeseen. Pyörät kattavat kokonaisuudessaan noin viisi km keskustasta mihin tahansa ilmansuuntaan. Sen pidemmältä ei enää löydy pyörätelineitä, joihin pyörä palautetaan käytön jälkeen. Saat myös upean keltaisen puolikkaan munanmallisen kypärän pääsi suojaksi. Kypärän käyttö on pakollista ja kypärättä ajamisesta voi saada ihan kiitettävän suuret sakot. Potta siis päähän ja baanalle!

Ja kaupungissahan kukaan ei todellakaan missään tapauksessa kävele, jollei ole aivan pakko...ja muista väistää oikealle jos eksyt Ausseihin! Vasemmanpuoleinen liikenne!

TALOT

Täällä lähes poikkeuksetta yhtään vahemmat omakotitalot on tehty puusta kattoa myöten (lattiat, seinät, katto, ikkunankarmit, ovet, you name it!), mikä lisää suuresti homevaurioriskiä  ja toivottaen samalla myös tervetulleeksi kaikenmaailman bugsit aina rottiin asti, kun trooppisessa ilmanalassa edetään lähemmäs ympäri vuoden. Queenslandin osavaltiossa näitä puutaloja kutsutaan queenslandereiksi ja suurimassa osassa on myös ns. grannie flat alakerrassa. Talot on suunniteltu niin, että vanhempi sukupolvi voi asua nuoremman sukupolven kanssa samassa talossa jokaisen kuitenkin saadessa oma yksityisyytensä ja rauhansa. Grannie flatista löytyy vessa, suihku, keittiö, makuuhuone ja oma sisäänkäyntinsä tietysti. Autotallit ovat yleisesti isoja näissä taloissa ja mahduttaa helposti kaksi autoa plus paaaaaaljon rojua.

Täällä ei osata eristää taloja (eikä välttämättä edes yritetä) ja sen kyllä huomaa mm. viiden sentin rakoina ovien alla tai kylmällä säällä, kun kova tuuli puskee seinien läpi ja lämpötila on sisällä huoneessa sama kuin, mitä se on ulkona. Näitä rakoja varten voi tietysti ostaa ns. putkiloovityynyjä, joita saa vaikkapa eläinkuosissa, jos niikseen haluaa! Eräs ystäväni ehdotti minulle yhden kerran villasukkieni kastuessa, että laittaisin ne patterin päälle kuivamaan. Mikä patteri`? Eiii....ei täällä sellaisia ole, jollet niitä sähköllä käyviä erillisia sata kiloa painavia kannettavia pattereita itse käy kaupasta ostamassa. Tosin eipä lämpötilat kauaa kylmänä ole, jos keskilämpötila talviaikaakin on päivisin +20 tuntumassa. Iltasin lämpötilat voivat helposti tippua nollaankin tai alle riippuen missä päin maata asut. Iltasin on monet kerrat tullut kyllä kaivattua kaulahuivia ja sormikkaita nukkumaan mennessä!

Kokolattiamatot ovatkin sitten se ainoa asia, jotka tuovat yhtään eristystä taloihin, jos ei takkapaikkaa satu niiden lisäksi olemaan. Kokolattiamatot ja pölyallergia eivät muuten ole hyvä kombo. Ps. Pari antihistamiinia päivässä T: Meikälainen. Niin ja täällä pitää olla erikseen ns. sisäkengät, joilla voi talsia talon sisällä. Täällä kummaksutaan, jos astelet sisällä pelkästään sukilla. Eihän siinä ole mitään järkeä, että kengät riisuttaisiin taloon sisälle mentäessä. :D Toisaalta viimeisimmässä kämpässä en olisi halunut edes kävellä ilman kenkiä. Mm. keittiön kaakelilattia oli sen verran tahmaisessa kunnossa, että mulla jäi varvassandaalikin kerran jopa kiinni.

Astiakaapeista täällä ei ole kukaan ikinä kuullukaan. Altaan vieressä on siis erikseen tila, mihin voi ostaa kuivaustelineen. Useinmiten paikalliset kuitenkin kuivaavat pestyt astiat saman tien. Sen sijaan kaasuhella löytyy talosta kuin talosta. Ihan sama asutko kerrostalossa, omakotitalossa vai oletko pari yötä hostellissa. Montakohan sormenpäätä mä olen polttanut sitä sytyttäessä ja yrittäessäni tehdä ruokaa. :D Uusimmista taloista saatat löytää meidän normiliedet, mutta ne ovat erittäin harvassa. Kaasu on btw täällä TODELLA kallista, joten liettä haluaa käyttää hyvin harkiten jo senkin vuoksi. Ja ne valokatkaisijat. Valokatkaisijasta laitetaan täällä valot päälle väärinpäin! Ihan nurin kurista kääntää katkaisija ylöspäin, kun sammuttaa valot ja vastaavasti alaspäin, kun haluaa valoa pimeyteen!

Kun tulee se hetki, että haluaa vuokrata talon / asunnon / huoneen / sängyn, ilmoitetaan täällä vuokra viikkovuokrana kuukausivuokran sijaan. Miksi, sitä en tiedä. Yleisesti ottaen kaasu, vesi sekä sähkö kuuluvat vuokraan, jos vuokraa lyhytaikaisesti (Mitä tahansa viikosta kolmeen kuukauteen). Pitkissä vuokrauksissa kaikki pitää itse solmia. Esimerkiksi, että kaasun saa toimimaan omassa keittiössä, voi siinä mennä helposti neljäkin päivää yhden sijaan, koska täällä kaikki tehdään vasta silloin kun on pakko eikä silloin kun on luvattu.

KAUPASSA KÄYMINEN

Täällä on samaan tapaan kaksi suurta ruokakauppaketjua kuin Suomessa (Coles ja Woolworths), pienempi yrittäjävetoinen ketju (Foodwokrs) sekä LIDL::iä vastaava (ALDI). Erehdyin muuten kerran maksamaan Aldissa lähimaksulla ja sain maksaa ylimääräistä (2,5%) kokonaissummasta, koska täpätessä ulkomaisella kortilla maksu menee automaattisesti luoton puolelta ja ko. ketju veloittaa luoton käytöstä enkä ollut omaa aussikorttiani vielä saanut käsiini. Tätä ei tapahdu missään muussa kaupassa! Kassoilla saan (edelleen) ihmettelyä osakseni, kun kassahenkilöt näkevät yhdistelmäkortin ensimmäistä kertaa elämässään. Täällä tilejä on kolme: pankki, säästö tai luotto. Mitä minä en puolestani ole lakannut ihmittelemästä on jonojen vähyys. Edes ruuhka-aikana! Ruuhkien vähyyden tosin selittää itsepalvelukassojen huima määrä; eräässä Colesissa oli noin 30 itsepalvelukassaa ja vain neljä liukuhihnallista kassaa myyjillä. En ole KERTAAKAAN MISSÄÄN ruokakaupassa jonottanut ostosteni kanssa pidempään kuin viisi minuuttia (olen kellottanut tämänkin ajankulukseni). Toinen asia mikä vaikuttaa suuresti on se, että ihmiset eivät hamstraa samalla tavalla ruokaa varastoon kuin Suomessa, joten hyvin harvoin näet ketään edes kärryn kanssa. Tämä tietysti nopeuttaa asiointia, kun jokaisella asiakkaalla ei ole niitä valtavia vuoria ruokaa ostettavana.

Kaksi sanaa. MUOVI ja PUSSI. Mistä aloittaisi näiden paikallisten muovipussien kanssa....Ne ovat ensinnäkin kaksi – kolme kertaa pienempiä kuin Suomessa. Toiseksi muovipussit kestävät häthätää kaksi maitotölkkiä, joten kun pääset ulos kaupasta, on muovipusseja kertynyt helposti kymmenen sille tavaramäärälle, mitä Suomessa mahtuisi yhteen ainokaiseen. Nuo harmaat muovipussit ovat toki käteviä roskapusseina, jos siis kämpälle asti selviävät niitä hajoamatta. Ja ovat tietysti AINOA asia, mitä tämä maa ei kierrätä...öö WTF?!!

ELÄMÄNTAPA

VOL 1

Huomattavasti laiskemman elämäntavan huomasin jo lentokentällä. Yritin kovasti vonkua leimaa passiin (kun en sitä edellisellä kerralla Ausseissa ollessani muistanut pyytää), mutta virkailijat eivät enää omaa leimasinta. Kysyin syytä sille, miksi tämä käytäntö on poistunut ja vastaus siihen oli vähintäänkin hupaisa: ”Liikaa työtä.” Työtä tehdään täällä vain se, mitä on pakko ja sekin noin suurin piirtein. Aussit ovat vieneet lungin elämäntapansa jopa niin pitkälle, että sanojen lausuminen on hyvinkin laiskaa ja sanat lyhennetään ilman muuta aina silloin kuin vain voidaan. Viehän se liikaa aikaa ja energiaa puhua kokonaisin sanoin. Yritä siinä sitten pysyä perässä ensikuulemalta, kun toinen mumisee vieressä: ”We had a barbie with veggies and avos when my mate had a bday. I took some pics when my mate was opening the presis.” Se näyttää paljon selvemmältä kirjoitettuna toki, mutta kun sitä ensimmäisen kerran kuuntelin, olin että what? :D Nyt sitä viljelee itsekin noita lyhenteitä milloin mihinkin väliin.

VOL 2

Jokainen nainen on täällä darling tai honey (hun) ilman sen suurempaa tausta-ajatusta. Ihan täysin vieraat eivät tuota lisäsanaa lauseidensa perään kuitenkaan saa tai eivät laita. Ne kun ovat vähän niin kuin hellittelynimiä kavereille, ystäville ja perheenjäsenille. Pieni eroavaisuus, mihin mulla kesti hetken tottua. Täällä pyydetään myös anteeksi TODELLA herkästi, esim. jos vähänkin vahingossa hipaset toista tai yrität päästä ohi vaikkapa kauppojen käytävillä. Asiakaspalvelussa anteeksipyytely tai pahoittelu näkyy erittäin nopeasti sillä, jos olet saanut jostain syystä millään tavalla huonoa kohtelua tai palvelua, asiaa pahoitellaan moneen moneen kertaan ja pidetään huoli siitä, että lähdet liikkeestä varmasti tyytyväisenä ja posiitivisin mielen. Välillä liiankin kanssa. Toisaalta mitä enemmän on populaa, sitä enempi myös kilpailua varsinkin hospa-alalla. Suoraanhan täällä ei sanota mitään asioita milloinkaan (ikinä) vaan kaikki pitää selvittää itse ja kysellä (eli lukea rivien välistä) tai käyttäytyä niin, että mitään ongelmaa ei olekaan, jos sellainen sattuu omalle tai muiden kohdalle. Ausseilta tuntuu puuttuvan täysin skandinaaveille ominainen suorasukaisuus.

VOL 3

Kiireiseltä näyttämisen jalon taidon tämä kansa kyllä osaa myös ihan leikiten. Eräässä työvuorossa raviradalla mm. kiillotettiin jo kiillotettuja laseja ensimmäiset kolme tuntia, jotta näytettiin siltä, että tehtiin töitä. Kahvilassa töissä ollessani tehtiin samaa, tosin ei yhtä kauan. Australiassa todellakin toteutuu sanonta: Liksa juoksee, minä en. Työelämässä olen myös kummastellut sitä, kuinka paljon enemmän työntekijötä täällä on samassa työvuorossa (varsinkin asiakaspalvelualalla) suhteessa Suomeen kuten esimerkiksi ravintolassa tarjoilijoita. Suomessa tarjoilijoita olisi tasan kaksi ja yksi kokki, täällä tarjoilijoita on vähintään neljä viisi ja kokkeja ainakin kaksi. Lasketaan siihen päälle vielä ovimies, kassatyöntekijä sekä siivoja täällä päässä. Suhteellisen hyvä työllisyystilanne näkyy myös palkoissa. Olen itse tehnyt tarjoilijan (keikka)töitä noin 21€:n tuntipalkalla, vastaava Suomessa liikkuisi 10-12€ tietämillä. Perusduunaripalkka liikkuu yleisesti 17-30 dollarin välillä. Keikkalaisena tuntipalkka on täällä suurempi kuin täysaikaisella työntekijällä. Syy taustalla on se, että täysaikainen työntekijä on oikeutettu sairaslomarahoihin, lomarahoihin ja muihin etuuksiin siinä missä keikkalaisella ei ole mitään näistä eduista. Keikkalaisen tuntipalkka on suurempi myös siksi, että työtunnit eivät ole taattuja samaan tapaan kuin täysaikasella. Ja niin, jos päivä on liian kuuma, työt voidaan lopettaa parikin tuntia aikaisemmin. :D

VOL 4

Mihin se ansaittu raha sitten tuhlataan viikonloppuisiin? Surffaamiseen ja kaljaan tietysti! Täällä vapaa-aika / viikonloput vietetään surffilaudan päällä meren rannalla siinä missä suomalaiset suuntaavat kesämökeilleen paistamaan makkaraa. Kaksi surffilautaa on ehdoton minimi, rash-paita (suoojaa uv-säteiltä) sekä piknik- ja grillivermeet ovat tietysti myös ehdoton must. Myös ruuhkat kaupungin kehysreunoilla ovat perjantaina sen mukaiset, että koko kaupunki tuntuu jonottavan autoissaan kaupungeista ulospääsyä. Sunnuntaina ruuhka on tietysti kaupunkiin päin samanlainen. Sunnuntai iltapäivät ovat myös ”virallisia” juominkipäiviä jopa niin paljon, että ne ovat saaneet oman nimityksensä, Sunday Session. Porukka siis kokoontuu joka puiston notkassa ja kulmassa sijaitseviin grillipisteisiin selviytymään edellisten iltojen juhlimisesta tasaten samalla oloaan ruualla ja juomalla. Toki ei pidä unohtaa ihan vain puhdasta olemista viikonlopun tekemisenä. Ainakin Brisbanessa useimmista puistoista löytää löhötuoleja, jotka ovat kaikkien vapaassa käytössä. Koko päiväksi niitä ei saa omia, mutta hetkeksi lainata, jos tekee mieli vaikka ottaa torkut varjossa (Suomessa tuolit pöllittäisiin) tai istahtaa alas syömään jo puoliksi valunutta jäätelöä. Done and done.

VOL 5

Jos vastaavasti puhelimellaan haluaa surffailla netissä tien päällä ollessa, saa siitä täällä maksaa huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Ilman vakinaista osoitetta joutuu tyytymään prepaid-simkorttiin ja numeroon. Rajaton nettidata kun on täysin absurdikäsitys Australiassa. Opinkin pian säätelemään omaa datan käyttöäni sen jälkeen, kun olin ladannut noin 25 euron edestä dataa ja se kului alta viikossa, vaikken juuri puhelinta edes vilkaissut. Mobiilidatan sulkeminen on tullut siis enemmän kuin tavaksi. Toki kaupunkien keskustoissa on aika laajalti ilmainen wifi, mikä helpottaa jonkin verran. Suurimmassa osassa hostelleissakin saa maksaa wifistä 2-5 AUD 24h ajalta. Oman nettitikun hankinta toimii myös yhtenä (halvimapana) vaihtoehtona. Tikku maksaa noin 20e (sisältäen dataa 3GB verran) Esimerkkinä hinnoista mainittakoon, että 10 GB puhdasta nettidataa maksaa noin 13e ja 25 GB 37e tuohon nettitikkuunTelstralla (Suurin ja kattavin firma täällä päässä). Typerintä tässä kaikessa on kuitenkin se, että data nollantuu aina 28 päivän välein oli jäljellä kuinka paljon tahansa ja aina joutuu ostamaan uudestaan dataa, jos surffailua haluaa jatkaa.

LOMALOMALOMALOMA Suomessa

Voi sitä aamuhäslingin määrää, vaikka olin pakannutkin suurimman osan valmiiksi. Pakkasin loput tavarat, vein roskat, pikasöin aamupalan, tilasin uberin ja hyvästelin kämppikset. Niitä naisia jäi kyllä ikävä! Ja sillä uberillahan kuljin vain 800 metrin matkan, mutta totesin, että ei oo intoa hikoilla aamuauringossa ruuhka-aikaan 25kg kanssa ennen kuin on päässyt edes kentälle asti. Brisbanen lentokentälle vievä juna on ihan pirun kallis 19 AUD, mutta ei auttanut muu kuin maksaa. Kentällä ei automaatti check-in masiinat eivät löytäneet mun lippua. Pieni hiki nousi pintaan tiskilläkin, kun virkailijan piti jonnekin soitella siitä mun lipusta. Ehdin vielä syömään ison annoksen sushiakin ennen turvatarkastusta. Siellä sitten sain vaihtaa jonoa muutamaan kertaan, kun näyttötaulu tietysti osoitti mut sellaiseen jonoon, jossa jotakin miestä tutkittiin ihan niinkin paljon, että poliisit tulivat paikalle. Mulla alko mennä hermo ihan vain sen vuoksi, että kukaan ei antanut edes noin about aikaa siihen, että kuinka kauan siihen tutkintaan meni ja jonoahan en ihan tosta noin vaan voinut vaihtaa, kun jokaiseen jonoon lappasi koko ajan lisää porukkaa. Vaihdoin sitten toiseen jonoon lopulta. Ja sama juttu. Alkoivat penkomaan jonkun matkustajan tavaroita läpi. Tottakai. :D Ei paljoa naurattanut siinä tilanteessa, kun oli nälkä, kuuma ja hyvin väsynyt lyhyiden unien vuoksi.

Lento nro 1 (8,5h) lähti kohti Singaporea. Taisin siinä muutaman hassun hetken jopa nukkua, vaikka enempi se aika taisi mennä uusimman Pirates of the Caribbeanin ja muiden leffojen katselun merkeissä. Mulla oli vaihtoaikaa Singaporessa noin neljä tuntia, josta meni noin tunti siihen, että sain checkattua itseni sisään seuraavalle kahdelle lennolle firman tiskillä. Virkailija oli kovin avulias siinä, kun vensklattiin mun istumapaikkaa. Ensiksi sen piti olla koneen takaosassa, koska JOS jotain käy on tilastollisesti suurempi todennäköisyys selvitä hengissä. Ajatus rauhoittaa, vaikka kokeneeksi matkailijaksi voisin ehkäpä itseäni kutsua, lentäminen pelottaa silti jossain määrin. Halusin myös käytäväpaikan, koska siitä pääsee vessaan helposti (ja muut ei kehtaa pyytää sinne pääsyä, jos itse nukkuu) ja pääsen jalottelemaan (mun nilkka vihottelee välillä vieläkin) just niin paljon kun on tarvetta. Ja kappas vielä löytyi hyvä käytäväpaikka. Koska aikaa mulla oli vielä runsaasti, yritin löytää itselleni lepotilan. Kävelinkin toiseen päähän terminaalia vain todetakseni, että koko lepoalueen oli vallannut ryhmä intialaisia meluisine lapsineen. Vaikka ko. paikassa pitäisi olla aika lailla hiljaa. Noo sanotaanko, että KUKAAN ei sillä alueella nukkunut.Totesin itselleni siinä hetkessä, että taitaa jäädä unet saamatta ja kävelin lopulta takaisin saman kartan luo ja samaan pisteeseen, mistä olin lähtenytkin. Mussutin smoothieta naamaan paikallisesta smoothie baarista ja yritin uudemman kerran. Tulipahan käveltyä se kilometri terminaalissa yhteensä, kun toisen kerran menin lepopaikkaan. Olivat lähtenee! Jesh! Silmälaput silmille, korvatulpat korviin ja herätys tarpeeksi kovalle puhelimesta. Sain nukuttua 40 minuuttia. Ja sikeästi. Aika kutaa!

Lento nro 2 (12h) lähti Frankfurtiin. Pakko tähän väliin ihmetellä, että mikä IHMEEN HINKU ihmisillä on aina istumaan sinne lentokoneeseen niin, että jonoa on yli 50 metriä siinä lähtöportilla (mittasin tämän suhteellisesti askelmäärällä ajankulukseni). Ja ensimmäisenä pitää tietysti olla, vaikka istuisi etuosassa! Aina yhtä viihdyttävää. Mä lähden yleensä siinä vaiheessa vasta vessaan, kun puolet ihmisistä on mennyt läpi. Ja luulisi, että 12h lennolla sitä ehtisi istua aivan tarpeeksi! :D Kuuntelin sitten 12h vessanvetoa. En laskenut, että kyseisessä lentokonemallissa sijaitsisi kuusi vessaa takana sen kolmen neljän sijaan. Koneen takaosa oli myös joku lasten osasto selkeesti. Laskin yhteensä yli 15 alle 14 vuotiasta kahdeksalla penkkirivillä. Suurinosa oli tietysti niitä täysin pieniä ja erittäin huutavia malleja. En sitten nukkunut tuolla lennolla silmäystäkään. Ihan kuin sitä unta olisin tarvinnut 16 h valveilla olon jälkeen.

Frankfurtin lentokentällä sain sentään torkahdettua hetken viimeistä lentoa odotellessa. Oli TODELLA HASSU fiilis kävellä hakemaan rinkkaa Helsinki-Vantaalla. Tajuta, että kaikki ympärillä itse asiassa ymmärtävät, mitä sanot. Brisbanessa kun tottui siihen, että ihan sama mitä sanoit suomeksi, kukaan ei ympärillä ymmärtänyt yhtään. Kylmä tuulikin oli, vaikka oli muka olevinaan lämmin päivä, kun astuin ulos terminaalista. Oli kuitenkin kivaa nähdä iskä, hypätä tuttuun autoon ja huristella kohti kotia. Ensimmäinen kummastus iski Prismassa. Mitkä määrät valikoimia! Missä tahansa osastolla! Prismoissa on paljon laajempi kasvis-, vihannes- ja hedelmävalikoima kuin Brisbanen suurimmassa keskustassa sijaitsevassa marketissa. Riverlifen pomolle otin myös kuvan meidän suomalaisten jukurttivalikoimasta, koska hän ei halunut sitä millään uskoa, kun asiasta olin kertonut. Täällä kun on muutama hassu firma, jotka tuottavat pienet valikoimat jukurtteja, juustoja ja muita maitotuotteita. Facebook ryhmässä yhdessä aina ihastellaan, mitä on tullut valikoimiin: Piimää ja skyr-rahkojakin jopa löytyy! Kunnon ruisleipää täältä ei saa, jollei itse osta terveyskaupasta ruisjauhoja ja ala leipomishommiin. Jaksoin mä kaks tuntia olla hereillä ensimmäisenä päivänä ennen kuin nukahdin. Nukuinkin sitten 13h putkeen. Sohvalla. En edes vaivautunut omaan sänkyyn. :D

Eka viikko meni ihan humps vaan! Purin sunnuntaina rinkan enkä ollut tajunnut kuinka hirveä määrä vaatteita mulla oli mukana ennen kuin sain ne yhteen läjään lattialle. Kai sitä matkan päällä kerääntyy väistämättä. Varsinkin kun mulla piti olla erikseen tarjoiluvaatteet, aktiviteetteihin sopivat vaatteet (Riverlifelle) sekä kylmälle ja lämpimälle säälle sopivaa vaatetusta. Kun Brisbanessa sato vettä siellä todellakin satoi ja oli kylmä (+10)! Ei paljoa ohuet pitkät housut siinä vaiheessa edes lämmittäneet, kun asunnoissa ei ole minkäänlaista eristystä tai pattereita. Pari päivää siinä meni, että sain käytyä tavarat läpi; mitä ottaisin mukaan, mitä jättäisin Suomeen ja mitä antaisin pois. Siivoaminen ja tavaroiden järjesteleminen ei tunnu loppuvan koskaan. Vedin sunnuntaina myös ruisleipäöverit. :P Elin ruisleivällä seuraavat kaksi päivää. Näin myös ystäviä pitkästä aikaa; Sain kuulla unelmista, uusista urasuunnitelmista, ihmissuhteista, nauraa, katsoa netflixiä kaikessa rauhasssa, maalata kämpän seinää, piknikkeillä, höpötellä, hassutella ja käydä sunnuntaibrunssillla! Aika mahtavuuta.<3

Seuraavalla viikolla sain jo aikatauluttaa tekemisiä. Kävin kävelemässä kymmenen kilometrin lenkin (Haaga – Pikku Huoplahti – Seurasaari – Munkkiniemi – Haaga) ystävän kanssa, syötiin pakastepitsaa ja juoruttiin myöhään yöhön. Oikeasti aamu viiteen melkein. :D Toisen ystävän kanssa lenkitettiin koiraa ja syötiin kotitekoista pitsaa (Taas pitsaa, I know!). Pelkäsin kans terraariossa olevaa lemmikkikäärmettä niin paljon, että mun ystävä sai tulla seisomaan terrarion eteen, jotta uskalsin tulla vessasta tulla ulos. :'D Yhden Ausseissa tavatun kaverin kanssa kävin myös VÄHÄN läskeilemässä Maya'ssa teatterin kulmalla yhtenä iltana. Tilattiin aika moinen satsi erilaisia alkuruokia ja juotiin muutama passionfruit-mojito. Ehdin mä käydä katsomassa Stand Up:ia, etsimässä aarteita kirppiksellä, ihastelemassa Vanhan Käpylän vanhoja puutaloja sekä syömässä pehmiksen Lintsin laitteiden keskellä vielä tuolla viikolla!

Kolmannella lomaviikolla Suomessa kävin turreilemassa äipän ja ”varamummon” kanssa Porvoossa; Shoppailtiin, ihasteltiin Vanhaa Porvoota, käytiin syömässä kotiruokaa, maistelemassa (vähän liikaakin) herkkuja Brunbergin tehtaanmyymälässä sekä syömässä valtavat kakkupalat ihanasti sisustetussa kahvilassa.

Enempi tuo viikko meni järjestellessä synttäripippaloita saman viikon perjantaille. Kauhea määrä järjestelemistä , muistamista, siivoamista ja tekemistä! Onneksi tasaluku - juhlia tulee ehkä tästä eteenpäin järjestettyä vain kerran kymmenessä vuodessa. Palju, sauna, vaahtokarkit, photo boot tarvikkeet, veljen tekemä herkullinen voileipäkakku sekä mutakakku tekivät mun 30-synttärijuhlan raamit. Nauruista, tunnelmasta, höpötyksistä ja ”yllätyslahjasta” iso kiitos ystäville! Love you! <3 Eevaa oli ihanaa nähdä myös pitkästä aikaa jätkskipallojen äärellä kiireiden keskellä ja ehdin mä hilpasta teatteriinkin itsekseni katsomaan Kaikki Mieheni-teatterinäytelmän vielä.

Viimeinen viikko olikin sitten aika mielenkiintoinen. Kävin tekemässä paperihommat koululla opettajan kanssa alkuviikosta ja puol toista tuntia siinä meni. Mun piti saada paperit ulos sopivasti synttäreiksi, mutta nyt saankin ne ulos vasta marraskuun lopussa. Kauan siinä meni, mutta olen sitten vihdoinkin matkailuvirkailija! Työharjoittelut tein kahdessa sukelluskeskuksessa- ja seikkailukeskuksessa. Ei ihan perinteiset harjoittelupaikat, mutta mun näköiset! Suuri kiitos Perhon koululle, kun ottivat mut etänä opiskelijaksi Australiasta käsin ilman, että olivat koskaan mua edes nähneet! Aika upea toi meidän koulutusjärjestelmä on loppujen lopuksi, kun tällainen onnistuu. Opettajan kanssa tuli juteltua jatkokoulutuksesta myös. Matkailuopas tai seikkailuohjaajan koulutus taitaa mulla olla se seuraava askel. :) Vietin alkuviikosta myös vallan upean illan iskän kanssa Espoon Pitkäjärvellä soutelemalla perintäistä venettä. Järvi oli melkein täysin tyyni ja aurinko oli juuri laskemassa...upea punertava taivas ja rauhallinen tunnelma. Nähtiin sattumalta jopa parin joutsenen laskeutuvan veteen. Hyvää isä-tytär laatuaikaa. Meidän piti torstaina mennä teatteriin illalla, mutta se vaihtui kovan migreenin takia mulla Jorvin reissuun. Pääsin päivystykseltä parin tunnin odottelun jälkeen osastolle. Uusi rakennus ja uudet huoneet: Itsessään sulkeutuvat liukuovet ja telkkari! Huone oli melkein kuin pieni yksiö! Ne jotka on osastoilla sairaaloissa ikinä olleet tietävät minkälaiset vaatteet siellä saa. Sain aina niin muodikkaat vaaleanpunaiset sairaalavaatteet. Tosi mukavat ja lämpimät, mutta taisin näyttää enemmän hiphopparilta niissä kuin potilaalta! :D Neulakammoisena ei paniikkikohtaus ollut kaukana, kun yrittivät mulle laittaa ensimmäisen kerran kanyylia. Tuntuu muuten todella ilkeältä, kun kanyylin muoviosa liukuu suonessa ihon alla. Yaaaaak! Toinen kerta sitten onnistu. Sain olla letkuissa kiinni 12h. Ihmeen hyvin sain nukuttua, vaikka toinen käsi oli ns. varattu. Sapuskaa tuli myös enemmän kuin tarpeeksi tuon visiitin aikana! Viimeiset päivät vietin perheen parissa. Kävin ”varamummolla” kaffeella ja kuuntelemassa tarinoita suvusta, maastoratsastamassa Kirkkonummella sekä katsomassa elukoita (Alpakoita, laamoja, miniponeja, possua, lampaita, kalkkunoita, kanoja ja kalkkunoita) ja syömässä lehtipihviä Bembölen kahvituvassa.

Viimeiset kaksi päivää Suomessa menivät täysin sumussa. Juoksin vain paikasta toiseen, pakkasin, tein ostoksia, järjestelin tavaroita, siivosin ja silitin. Olen onnnistunut myös aina ennen varamaan lennot niin, että lähtöaika on joko aamuyöllä tai hyvin aikaisin aamusta. Nyt mulla kuitenkin oli koko päivä aikaa tehdä lähtövalmisteluja ja se oli kovin hämmentävää. Päikkärit jäivät siitäkin huolimatta vain kaukaiseksi haaveeksi. Olihan se taas kivaa olla lentokentällä lähtötunnelmissa sekä tuntea pientä kutkutuksen ja innostusken sekaista tunnetta vatsanpohjassa tietäen, että jättäisin harmaan ja sateisen syksysään taakseni.

Elokuu: Kuvauksia ja karnevaaleja

Scandinavian Film Festival is here! Voitin lipun facebook-ryhmän kautta ja pääsin katsomaan kotimaista tuotantoa, joten otin lipun Tom of Finland-leffaan. Oli tosi hassu fiilis porista suomea muiden kanssa ja katsoa leffaa oikeassa leffateatterissa suomeksi Australiassa! Yleisöstä ehkä olmasosa oli suomalaisia ja loput ausseja. Ostin popparitkin, vaikken niitä normaalisti Suomessa leffassa käydessä syö. Nyt oli pakko.

Menin toimistolle normaalisti töihin ja päivän päätteeksi mulle ilmotettiin, että hyppää segwayn päälle (ja kaikki tietää, etten tykkää niistä yhtään) toisen harkkarin kanssa. Teitä kuvataan lastenohjelmaan Chanel 9. Great. Chanel 9 on toinen suuri telkkarikanava kympin lisäksi. Saatiin ravaa Segwaylle edestakas noin 16 kertaa, plus musta otettiin lähikuvia ja näytin kuinka segway toimii. Nää on näitä ylläripylläreitä, mistä työntekijät jotka on työvvuorossa, eivät välttämättä tiedä yhtään mitään. Niin kuin tääkin kuvausjuttu oli. Tapasin seuraavana päivänä pari uutta tuttavuutta. Meitä naisia piti tulla tapaamisen 30, mutta meitä saapui vain mä, Mel ja Terri. Mel on Saksasta ja Terri on Englannista, mutta asunut Brissyssä viimeset kaks vuotta. Oon mielissäni toisaalta siitä, että meitä oli vaan se kolme, koska saatiin tutustua toisiimme kunnolla. Syötiin, juotiin, naurettiin ja juoruttiin. Ilta oli ihan huippuhauska eikä varmasti olisi onnistunut, jos meitä olisi paljon enempi. Mulla oli seuraavalla viikolla ihan kokonainen VAPAA PÄIVÄ, joten halusin käyttää tuon päivän hyödyksi. Olin nettisurffailultani törmännyt erilaisiin mageisiin kuviin ja graffitteihin, joita oli ympäri kaupunkia. Huutelin yhdessä facebook-ryhmässä, että josko löytyisi suomalaisten travellereiden keskuudesta valokuvaajaa niin saisin ikuistettua itseni näiden taideteosten kanssa. Saisin vähän erilaisen turremuiston tästä kaupungista ja maasta. Tapasin Emmin ja Aten tuona vapaapäivänä ja käytiin kiertelemässä muutama paikka West Endissä kuvia napsien. Iso haaste oli se, että miten mun olisi niissä kuvissa pitänyt sitten olla, etten näytä ihan uunolta. Kun ei ole mitään käsitystä näyttääkö joku asento typerältä vai ei. Muutaman harjoittelukierroksen jälkeen saatiin ihan hyviä otoksia. Kuvaajassa ei ollut mitään vikaa päinvastoin! En vain osannut ”näyttää luontevalta” oikeassa kuvakulmassa. Useimiten kuvissa näkyvät ns. luontevat asennot ovat kaikkea muuta kuin luontevia. Keho on välillä aivan ihmeellisellä mutkalla ja taivutuksissa, vaikkei sitä kuvista huomaakaan. Loput viikonpäivät menikin sitten taas erittäin näppärästi töissä juostessa. Kirjaimellisesti.

Lähdin seuraavana maanantai-aamuna käymään ja kokeilemaan nelipyöräisiä rullaluistimia (rollerblades) paikalliselle yliopistolle. Kampus oli tosi kaunis! Pieni lampi ja paljon vihreää puistoaluetta! Mietin, että tulisiko sitä lopulta opiskeltua tuollaisessa ympäristössä ollenkaan, kun istuisi koko ajan ulkona vain haistelemassa ulkoilmaa. Rullaluistelurinki oltiin tehty erään kampuksen talon toiseen kerrokseen. Oli TODELLA VAIKEAA pysyä pystyssä niillä ”vanhanajan” rullaluistimilla saatika, että olisin osannut jarruttaa. Mun jarruttaminen tapahtui törmäämällä kaiteisiin. Enkä saanut edes mustelmia! :D Vaihdoin puolessa välissä ”perinteisiin”. Niillä pysyin jopa pystyssä pidempään ja sain otettua vauhtiakin siinä pienessä tilassa. Iltapäivällä tapasin taas Emmin ja käytiin katsastamassa muutama uus kuvauskohde. Paljon helpompaa olla siellä kameran toisella puolella kuin sen edessä! Pääsin kokemaan myös Brisbanen yhden suurimmista karnevaalimaisista tapahtIumista, Ekka-shown. Sitä voi kuvailla tivolin – pieneläintilan ja ruokafestivaalin sekamelskaksi; on hilavitkutinta, huvilaitetta, onnenpyörää, narunvetoa, elukoita (lehmiä, vuohia, kanoja, kissoja, possuja, lampaita, laamoja), aurinkolasikauppiasta ja muita kojuja sekä järjetön määrä erilaisia ruokakojuja. Isoin juttu kuitenkin on ostaa Ekka-festivaali pusseja, mitkä ovat käytännössä isoja muovipusseja täynnä turhaa lelua ja roinaa. Täällä Ekka-showta varten ihan säästetään rahaa pahimillaan jopa vuosi, jotta voidaan sitten tuhlata rahaa turhuuksiin. Siellä järjestettiin myös hevosesteratsastuskilpailuja, monster truck show ja motorcross osana kokemusta. Puolen tunnin yhtämittaista isoa ilotulitusjaksoa unohtamatta! Kerran siellä käy, mutta ei toista kertaa.

Seuraavana iltana laitettiin sitten mun grillaustaidot koetukselle. Olin ainoa, joka pääsi lyhyellä varotusajalla töihin muutamaksi tunniksi Riverlifelle tuona päivänä. Sain grillata makkarat, kanatikut ja oihvit 26 hengelle. Sanoin vaan, että juu sehän luonnistuu! Juupajoojuu. :D Kyllä sitä kotioloissa on tullut rillailtua enempi ja vähempi, mutta kun tuolle määrälle pitää saada kaikille kaikki lihat samaan aikaan niin vähän stressihikeä pukkasi ohimoilta. Varsinkin, kun koko lössi katsoi mun rillailuja. Nähtävästi tais hyvin mennä, kun kukaan ei valittanut lihoista jälkeenpäin eikä saaneet vatsanpuruja. Hyvä mä! Tässä matkan varrella olin hakenut ja etsinyt myös farmipaikkaa toisen vuoden viisumia varten. Sainkin muutaman päivän päästä paikan lammasfarmilta, 700 km Brisbanesta sisämaahan päin. Innostuin kovasti. Ei tarvinnut enää miettiä ja pohtia, että mitä teen farmitöiden kanssa. Halusin kuitenkin mutustella ajatusta rauhassa kaikesta innostuksesta huolimatta. Tiesittekö muuten, että Australiassa on kansallinen kuppikakkupäivä (National cupcake day). Niinkö ööö what? :D Enkä ehtinyt koko päivänä metsästämään mistään kuppikakkuja, kun olin tietysti sen päivän täysin kiinni töissä. Pöh. Olisi ollut hauskaa toivottaa hyvää kuppikakkupäivää! Meillä oli taas vaihteeksi yhdet kuvaukset töissä. Pelastusliivi päälle, kajakkiin ja jokeen melomaan. Niin ja avustinhan mä kuvajaa pitämällä käsissäni mm. 15 000€ kameraa höiveröisellä pontuunilla. Heh. En olisi sitä halunut tiputtaa suolaiseen jokiveteen. Onneksi nuo kuvaukset olivat tunnissa ohi ja pystyttiin kaikki keskittymään ”oikeisiin” töihin eli edellisen viikonlopun häistä yli jääneiden kuppikakkujen syömiseen muun muassa. Tärkeää hommaa. :P Käytiin Emmin kanssa viikonloppuna katsomassa Stand Up:ia Brisbanen Powerhousella. Siellä on aina klo 18-19 impro stans upia, jota voi mennä katsomaan ilmatteeksi. Tupa oli ihan täynnä. Käveltiin sieltä Emmin kanssa rantaa pitkin ferry-terminaaliin ja hypättiin lauttaan. Löydetiin muutama kiva kujaravintola/ baari Queen Street Mallilta. Juoruttiin ja nautittiin muutama hyvä koktaili tuona iltana. Me ”vanhat” oltiin nukkumassa jo ennen puolta yötä. Suhasinkin edes takas sitten seuraavat viisi päivää asioita hoitaen töiden ohessa, nimitttäin SUOMI KUTSUI! <3

Heinäkuu: Muuttohommia ja työurakka

Heinäkuu oli hyvä aloittaa lähtemällä kaverin kanssa käymään Mount Gungunilla. Hieman turistirysä, mutta vältettiin pahin lähtemällä ajoissa liikenteeseen. Kapuaminen ylöspäin oli aika iisi ja maisemat huipulla oli komiat, joskin hyvin tuuliset! Vietettiin muutama hetki ihastellen 360 asteen maisemaa hengittäen raikasta ja puhdasta ilmaa keuhkot täyteen ennen alaspäin lähtemistä. Porukkaa tuntui lampsivan sitä enemmän vastaan, mitä enemmän tultiin alaspäin takaisin parkkipaikkoja kohti. Olihan kello jo kymmennen aamulla!

Piti pistää kamat ojoon (= tunkea tavarat väkipakolla rinkkaan) ja siivota vielä tuona iltapäivävä. Muutin tuona iltana toiseen (halvempaan) asuntoon Margaret Streetille Oaks-nimiseen pilvenpiirtäjään. Talossa asui paljon ihan asunnonomistajia ylimmissä kerroksissa ja alimpia vuokrattiin samaan tapaan kuin hotellihuoneita. Mulla oli kämppiksinä yksi japanilainen ja neljä korealaista. Kämpän piti tuona päivänä muuttovalmis, mutta japanilainen vuokranantaja oli VÄHÄN lusmuillut. Puolet tavaroista lojui pitkin lattioita ja loput tavarat edellisestä kämpästä oli vain ahdattu parvekkeelle. Nettiyhteyttä ei oltu luotu ja toinen jääkaappi saatiin itse pestä kans. Päädyin siis siivoushommiin muiden kanssa loppuillaksi, jotta saatiin kämpästä asumiskelpoinen. Sain heti samana iltana huomata myös outoja tapoja...en todellakaan tiedä, miten korealaiset käyttävät lavuaaria, mutta koko vessa lainehti vedestä. Lavuaaria ympäröivä pöytä kirjaimellisesti lainehti vedestä ja valui siitä kaapin ovia pitkin lattialle, minkä vuoksi vesinoro päätyi osittain myös huoneemme kokolattiamatolle, kiitos kaltevan vessanlattian. En ihan sellaista vesimäärää odottanut saavani vastaan mennessäni käymään vessassa. Mun putelit ja purnukat oli tietysti myös aivan läpimärkinä siinä pöydällä lavuaarin vieressä eikä kummallakaan mun kämppiksistä ollut minkäänlaista aikomusta tehdä tälle asialle mitään (?!). Sama toistui seuraavana aamuna...pikkasen paloi pinna, kun ensimmäiseksi kastui sukat, kun unenpöpperössä kävelin vessaan ja sitten saan siivota vielä muiden vesileikkien jäljet. Toistamiseen. Vessaa oli mahdoton kuivattaa, koska ikkunaa siellä ei ollut eikä meidänkään huoneesta saanu ikkunoita auki. Jepjep! Että näin korealaisten kanssa asuessa...! Kämpän ilmoituksessa myös mainittiin, että kaikki olivat siistejä ihmisiä ja pitäisivät paikat kunnossa....montakohan sukkaa, alusvaatetta, kynää ja ponnaria keräsin pelkästään meidän huoneen lattialta seuraavana päivänä, kun imuroin. Mun kahdella kämppiksellä oli todellakin erilainen käsitys siisteydestä ja sen tasosta kuin mulla. Molempien pöydät ja sänkyjen ympäristöt näyttivät olevan pommin jäljiltä; meikit, koulupaperit, vaatteet, laukut, purnukat ja putelit kaikki yhdessä isossa ”kauniissa” läjässä. Toinen asia mikä huomioin nopeasti oli se, että kaikki mahdolliset kaapin ovet piti vetää monta kertaa edestakaisin auki ja kiinni, avata vedettävät hyllyt ja laatikot, ja samoin avata kaikki purkunat, kipot sekä ripistellä ja rapistella joka ikinen pussi läpi joka aamu. Lieko jonkinnäköinen aamurutiini, mutta todella ärsyttävä sellainen, kun huone on noin 10 neliötä kokonaispinta-alaltaan ja yritin nukkua. Eivät korvatulpatkaan auttaneet, joten heräsin klo 5.30 muutaman aamuna sen sijaan, että olisin saanut nukkua rauhassa klo 8 asti.

Sain muuton jälkeisenä aamuna soiton yhdestä kahvilasta. Kävin siellä haastattelussa myöhemmin iltapäivällä ja seuraavana päivänä menin trialiin eli koevuoroon ja sain paikan. Aloitin heti koevuoroa seuraavana päivänä Bonsai Botanikissa. Se on erikoistunut machaan eli japanilaiseen vihreään teehen. Machasta voi tehdä jauhetta, jota voi käyttää tavallisten jauhojen tapaan tai tehdä kahvin tapaisia juomia. Trialissa esimies tyrkkäsi mulle suoraan vain tarjottimen käteen ja sanoi, että tarjoile. Ei mitään ohjeistusta tuotteista tai talon tavoistakaan. Halusi selkeästi testata sillä, mitä osasin, kuinka kestän paineita sekä minkälainen asiakaspalvelija olen vaikka tuotetietämys on täysi nolla. Juoksin paljon kahvilan portaita ylösalas, tiskasin ja siivosin tuona muutama tuntina hyvin paljon. Soijaa pukkasi ihan kiitettävä määrä, kun ei ollut ilmastointia sekä sisällä ja ulkona oli aivan yhtä lämmin. Nähtävästi tein asiat oikein, kun sain paikan! Olisivat ottaneet mut ihan täysaikaiseksi, mutta sanoin haastattelussa jo omistajalle, että mulla on myös työharjoittelu Riverlifella, joten 15-20h riitti mulle mainiosti. Loppuviikosta tein jo tuplavuoroja, kun olin ensin Riverlifelle ja sitten juoksin kahvilaan töihin tai toisinpäin. Ehdin yhden illan viettää sairaalassakin virtsaputkentulehduksen takia. Kiitos Suomen ja Australian välisen sopimuksen ei mun tarvinnut maksaa tuosta reissusta yhtään mitään, lasku lähti Suomen valtiolle ja sairashoitovakuutukseen. Pääsin myös entisen vuokranantajani kautta töihin lauantaiksi festareille siivoamaan. Ei mikään glam- duuni, mutta sainpahan rahaa. Mulla piti myös sunnuntaina olla 10h siivouskeikka samalle festarille (kieltäydyin kahdesta muusta työtarjouksesta sen vuoksi), mutta joku iso pomo päätti peruuttaa puolen porukan kanssa jo sovitut ja lukitut työvuorot. Ausseissa kun tekee keikkalaisena töitä, on työnantajalla täydet oikeudet poistaa tai peruuttaa jo sovittuja työvuoroja sen kummempaa syytä, mikä on epäoikeudenmukaista, koska työntekijän odotetaan kumminkin sitoutuvan. Menetin tämän vuoksi vähintään kahdeksan tunnin (sunnuntai) liksan, minkä olisin saanut muista duuneista, jos olisin tiennyt, että siivoustyökeikka peruuntuu. Opin taas kantapään kautta australialaisesta työelämästä. Sain tuona sunnuntaina soiton yhdestä kiireisestä ruokakaupasta juna-asemalta, josko olisin päässyt haastatteluun. Kävin seuraavana päivänä omistajapariskunnan grillissä (haastattelussa) ja sain paikan. Olisi vaan pitänyt sitoutua puoleksi vuodeksi ja sitä aikaa mulla ei ollut heille antaa mahdollisten farmitöiden vuoksi, kun viisumi olisi umpeutunut muuten kesken kaiken. Olisin myös saanut 40h viikossa (mun työharjoittelun päälle) ja täysin tuttua hommaa se olisi ollut, sillä Suomessa sitä on oltua töissä, jos minkä näköisissä ja kokoisissa ruokakaupoissa. Samat spurgut ne on täälläkin, riehuvat ihan yhtä paljon päissään ollessaan, mitä sitä asemaa äkkiseltään näin ympärillä sitä menoa ja meininkiä.

Tiistaina pidin itsellelaatuaikaa-illan, kun oli ilta kerrankin vapaana. Kävin syömässä sushia sellaisessa raflassa, missä ne lautaset pyörii ympäri pöytää, kun oli samassa rakennuksessa leffateatterin kanssa. Tarvitsi kavuta vaan portaat yläkertaan leffaan ja löhähtää istumaan. Teki kyllä kutaa kahden duunipaikan välillä juoksemisen keskellä tuollainen pieni irtiotto. Keskiviikkona olin taas työkeikalla NSW ja QLD välisessä origin rygby-pelissä. Stadion oli loppuunmyyty ja se veti sellaiset vaivaiset 80 000 ihmistä. Työntekijöitä oli kuulema noin 6000 tuona iltana. Mä olin siellä todella helpossa duunissa. Olisin toisenkin vuokrafirman kautta päässyt tekemään tarjoilukeikkaa samaan paikkaan, jos olisin halunut. Päätin otttaa sen helpomman keikan. Taittelin sellaisia kertakäyttöpaperihattuja ensimmäiset kaksi tuntia ja seuraavat neljä tuntia vaan jaoin niitä. Se meteli oli aika korvia huumaava kun itse peli alkoi. Kuvittele itse kun 80 000 ihmistä huutaa kurkku suorana samaan aikaan. :D Ehdittiin muiden työntekijöiden kanssa katsoa itse peliä kymmenisen minuuttia ennen kuin meidän varsinainen työvuoro päättyi. Olihan tuo upea kokemus olla osa noin isoa ihmismassaa, mutta olin kiitollinen, että pääsin siitä mekkalasta pois ja pyöräilemään takaisin kämpille ilman valtavia liikenneruuhkia. Olin myös aiemmin saanut tuliaispaketin Suomesta, mutta paketti joutui odottamaan hakuaan parisen viikkoa, kun äiti oli lähettänyt sen brisbanilaisen kaverini luo, joka ei ihan siinä keskustassa asunut niin kuin mä. Pääsin sen myöhemmin tuolla viikolla hakemaan ennen työvuoroja. Neljä suku- ja minttulakua hujahti suuhun niin, että paperivana jäi vain jälkeen. Eniten olin kuitenkin herkkuja enemmän odottanut uutta villasukkaparia sekä pitkiä toppeja. Niitä kun ei täältä tunnu saavan mistään. Kaikki topit ovat napamallia tai tehty lyhytselkäisille. Täällä on huonommat shoppailumahdollisuudet kuin Helsingissä, vaikka populaa on kaupungissa pilvin pimein (noin 2,5 miltsii). Toljotin myös eräs päivä itseäni peilistä ja huomasin tulleeni blondiksi! No ei nyt ihan, mutta melkein! Aurinko oli nätisti polttanut kaiken ruskean värin mun latvoista ajan mittaan. Hiukset on enempikin kultasen pronssit nykyään kuin tumman ruskeat.

Pitää tuosta Riverlifesta kertoa sen verran, että ns. normaalia päivää ei siellä ole. Tanssittiin eräskin perjantai-ilta Fionan ja Kalisin kanssa Spice Grilsin STOP-kappaleen kertosäettä. Siinä oli yhdellä miesohjaajalla naurussa pidättelemistä, kun tuli takaisin kalliokiipeilysessiosta ja näki meidät hyppimässä ja pomppimassa musiikin tahtiin. Höpöteltiin seuraavat 15 minuuttia pelkästään Spice Girlseistä omia muistojamme läpikäyden aina vaatetuksesta tarroihin ja konsertteihin. Perjantai- ja lauantai-illat ovat muutenkiin hyviä hetkiä olla Riverlifellä töissä, koska useimpina viikonloppuuina siellä on aina jonkinnäköiset juhlat menossa ja henksu saa ylijäämäruuat. Olen mm. syönyt aivan jäätävän hyvää lammascurrya, New York Cheesecakea, sienipinaattijuustoravioleja, caesar-salaattia, pihviä ja perunamuussia sekä cupcakeja. Ihan vain muutaman mainitakseni. Riverlifella joku meidän ”pojista” (aktiviteettiohjaajista) on aina myös välillä tekemässä jäynää tai leikkimässä. Millon on leikitty piilosta, oltu apinoina pöydillä tai vaan jekuttamassa toisia mitä hassuimmilla tavoilla. Kun aamulla menee toimistolle, on varmaa, että päivästä ei tule tylsä. Nauraa saa joka päivä. VARMASTI. Mulla oli yksi vapaa maanantai-ilta ja kävin kaverin kanssa Night Noodle Marketeilla South Bankissa. SB:ssa on vähän väliä jokin ruokafestari menossa; ranskalainen, italialainen, saksalainen, kansainvälinen ym. Söin noilla marketeilla elämän ensimmäisen kerran tikkukierreperunoita (jos sen voi jotenkin suomentaa). Perunoista tehdään sellaisella laitteella serpeenttiinin muotoisia, jotka sitten tungetaan pitkään grillitikkuun. Tämä perunatikku keitetään rasvassa ja maustetaan ”kanan”makuisella jauheella. Saadaan paksuja rasvantäyteisiä perunasipsejä. Tuo kanamauste on kuulema se perinteinen, vaikka kananmaku siitä on kaukana. Suolainen osuus oli hoidettu, joten kierrettiin jälkiruokashakeja. Päädyttiin ottamaan mansikoita suklaalla ja kermavaahdolla. Namnam. Ja molemmat voi pahoin jälkeenpäin. Ensin hirveä mättö rasvasta ruokaa ja päälle sokeripommi., mitä muuta sitä voi odottaa, kun pahoinvointia.

Kesäkuuta; Jännistystä ja kuvauksia

Tässä kaiken keskellä odotin vastausta Suomesta siitä, että onnistuuko koulun vaihto. Stressasin, turhauduin ja itkin monet kerrat, kun en tiennyt, että onnistuuko tämä koko homma ollenkaan ja jouduin olemaan sen vuoksi ns. jatkuvassa stand by-tilassa. Pitää lopulta todeta, että PERHOn koulu on kyllä uskomaton. Ottivat mut ihan etänä opiskelijaksi, että saan suoritettua matkailuvirkailijan tutkintoni loppuun ulkomailla. Ikinä ole mua nähneet ja paperihommat saatiin kuntoon iskän suurella avustuksella. Kiitos iskä! <3 Ihmeellinen tuo Suomen koulujärjestelmä. :D Olen siitä erittäin kiitollinen. Montako muuta maata ja / tai koulua tiedätte, missä tällainen onnistuu? Olin toki ollut Perhoon jo yhteydessä ennen reissuun lähtöä, koska tiesin, että mahdollisuus työharjoittelun tekoon Australiassa kuitenkin olisi ja tiesin kehen ottaa yhteyttä koulussa, jos tilaisuus tulisi. Hain jatkuvasti töitä niin Brisbanesta kuin muualtakin Australiasta vahvistusta odotellessa. Sainkin työtarjouksia, mutta en pystynyt niihin kolmeksi kuukaudeksi sitoutumaan juurikin tämän tilanteen vuoksi. Olisin saanut töitä outbackista yhdestä juhlapalvelupaikasta, farmilta sekä Melbournesta promoottorina. Päätin kuitenkin, että työharjoittelu oli tärkeämpi, vaikka maksoinkin elämisen tuolta ”odotusajalta” säästöistäni sekä menetän kolmen kuukauden palkan Australian päässä. Onko tämä odottaminen ja tulevien palkkojen ”menetys” kaiken arvoista? Näen sen työharjoitteluni lopuksi.

Brisbanen Strike-viihdekeskuksessa on mahdollisuus keilailuun, escape roomeihin, laser tagiin sekä karaokeen seitsemän päivää viikossa. Muutama suomalainen olivat varanneet vaikeimman escape roomin maanantaiksi. En ollut ikinä sellaista kokeillut, joten lähdin mukaan. Meillä oli rikosaiheinen huone, missä erilaisten numerolukkojen yhdistelmillä päästiin eteenpäin. Aikamoista säätöä se oli, kun viisi ihmistä yrittää pohtia, miettiä sekä sanoa omia ideoitaan ja ajatuksiaan ääneen ratkaisuista pikkuruisissa huoneissa. :D Muutaman kerran jouduttiin turvautumaan ”vihjeisiin” ja päästiin lopulta ajan sallimassa rajassa ulos. Meidän kohdalla oli kuitenkin firman puolelta tapahtunut kämmi. Nämä numerokoodilukot olivat osittain väärissä laatikoissa ja avasivat väärät vihjeet (boksit ja hyllyt). Meillä jäi sen vuoksi avaamatta yksi laatikko kokonaan ja menetettiin paljon aikaa heti alussa, vaikka tiedettiin vastaus, mutta numerolukko ohjasi väärään boksiin ja vihjeeseen. Jäi vähän huono maku, kun työntekijä ei edes pahoitellut asiaa siinä tilanteessa, vaikka ko. henkilö oli vastussa asiasta. Kävelin tiskille ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Saatiin uusi escape room seuraavalle päivälle ilmatteeksi (johon en itse tosin päässyt enää osallistumaan). Täällä, jos missä kannattaa aina valittaa ja antaa palautetta, koska hyvän asiakaspalvelukokemuksen luominen on täällä ihan eri sfvääreissä kuin Suomessa. Ainakin isoissa kaupungeissa, missä kilpailua eri yritysten kesken on TODELLA paljon. Myöskään nämä ”kokemukset” kun eivät Australiassa ole mitään halpoja. Escape room oli 80 dollaria ja yksi kierros keilailua (ei tunti niin kuin Suomessa) maksaa 17 dollaria / nassu tuossa kyseissä lafkassa.

Aloitin lopulta työharjoittelun Riverlifella 9.6 perjantaina seitsemän viikon odottelun jälkeen. Ensimmäisenä päivänä siivosin yleisiä tiloja aamusta, kävin melomassa kajakilla alkuiltapäivästä, kokeilemassa abseilingiä sekä loppupäivästä vielä kalliokiipeilemässä. Aika normi työharjoittelun alotuspäivä vai mitä? :P Pian huomasin, että työ on paljon monipuolisempaa kuin mitä ajattelin. Olen saanut ensimmäisen kuukauden aikana monta uutta titteliä, mutta miten ihmeessä mahdutan ne kaikki CV:hen, kun joku kysyy, että mitä oikein tein siellä! :D Olen mm. barista, kokki, siivoja, sihteeri, puhelinpalvelija, infopiste, assistentti, vastaanottovirkailija, buukkaaja, turvallisuusohjaaja, pyörien ja rullaluistimien yleishuoltaja...ihan näin muutaman mainitakseni. Paljon olen ensimmäisen kuukauden aikana oppinut uutta erilaisten toimintatapojen muodossa niin front deskissä kuin aktiviteettiohjaajien keskenkin. Olen oppinut uuden varaus- ja kassajärjestelmän, tekemään varauksia puhelimitse, voucherien- ja lahjakorttien teon, kymmenen erilaisen kahvin tekotaidon, grillaamaan erilaisia lihoja, pitämään turvallisuud briefingit melontaan ja segwaylle, laittamaan kalliokiipeilyvälineet valmiiksi ja tarkastamaan niiden oikeanlaisen päällelaiton ja käytön, pyörien ja rullaluistimien huollon, ympäristön tuntemuksen (niin pyöräilyreitit kuin turistinähtävyydetkin)...jotain varmasti unohtui itse työtehtävistä, mutta olen oppinut myös paljon kärsivällisyyttä ja ihmistuntemusta ensimmäisen kuukauden aikana. Kärsivällisyyttä siitä syystä, että Ausseilla on kovin erilaiset standardit, mitä tulee siivoustasoon ja työmoraaliin sekä niiden vaikutuksesta puhtaaseen myyntiin, työtehoon ja asioiden hoitamiseen. Monet kerrat ollaan kirottu toisen työharjoittelijan kanssa sitä, että täällä tehdään asiat eurooppalaisittain hyvinkin puolihuolimattomasti välillä ja todetaan vain keposasti, että ”It's totally fine. Don't worry about it.” Hieman on vienyt aikaa tottua siihen, että täällä ei tehdä yhtään enempää töitä kuin ei ole pakko. Jos pikkurilliäkään ei ole pakko nostaa pöydältä, jätetään sekin tekemättä. Viehän tuollainen liike hurjasti voimia. Ehkä hieman kärjistetty, mutta niin täysin totta!

Tapasin tuolla viikolla myös aivan ihastuttavan suomalaisen pariskunnan, Kaisan ja Ossin. Ovat kolme vuotta kiertämässä maailmaa. Yhdessä! Hui! Aika upeaa ja pistää varmasti myös parisuhteen monta kertaa koetukselle. Ei sitä ihan tosta noin vaan lähden kolmeksi vuodeksi. Tai no what to hell! :D Ovat mun kanss suurin piirtein saman ikäsiä. Tultiin todella helposti juttuun ja paljon vaihdettiin heti matkavinkkejä keilaamisen lomassa. Käytiin kans sunnuntaina paikallisella kirpputorilla metsästämässä heille talvivaatteita. Kaisa ja Ossi kun suuntasivat pian Uuteen-Seelantiin Aussi-visan mennessä umpeen. Lähdettiin kirppiksen jälkeen ns. pubi kierrokselle West Endiin, kun oli niin nätti ja lämmin päivä. Löydettiinkin muutama erinomainen pieni paikka ja päädyttiin ns. kujapubiin sekä syömään turkkilaista päivän päätteeksi. Mulla oli myös oikein luksusolosuhteet seuraavat kaksi viikkoa asunnossa, jossa olin. Vuokranantaja kun lähti reissuun ja sain pitää kämpän itselläni koko sen ajan ilman muita ihmisiä. Sain jättää tiskit seuraavaan päivään, olla petaamatta sänkyä ja tanssia ympäri asuntoa ilman, että kukaan kiinnitti minkäänlaista huomiota. Ja mikä hiljaisuus ja rauha! Teki aika kutaa. Ei sillä, että mulla vapaa-aikaa olisi juuri ollut, kun tein töitä tavalla tai toisella joka päivä; ellen ollut työharjoittelussa, olin vuokrafirmojen kautta keikkatöissä.

Erään työharjoittelupäivän päätteeksi pomo kysy multa, että haluaisinko tulla seuraavana päivänä aikasemmin töihin. ”Pahaa” aavistamatta sitten lompsin aamulla silmät ummessa duuniin. Kello oli 6.30 aamulla, joten oli HIEMAN vilppee keli (+6 C). Saatiin me sentään sortsit ja toppi pitää päällä, kun kyseessä oli ”lämpimän kesäpäivän kuvaukset.” Kajakit veteen ja kohta Story Bridgeä. Kuvattiin uusia kuvia Tourism Australialle. Kuvaukset oli tosi hauskat ja haastavatkin, kun melottiin edestakaisin vastavirtaan tietyssä kulmassa uudestaan ja uudestaan. Jatkuva hymyileminen kahden tunnin ajan on muuten kovaa työtä, kun sen pitää näyttää aidolta ja spontaanilta. Näitä peruspäiviä täällä työharjoittelussa. Viikko tästä eteenpäin niin taas oli edessä kuvaukset. Näistä jopa tiesin pari päivää etukäteen! Sain valmistautua henkisesti. Tällä kertaa se oli live-lähetys Chanel 10:lle. Totesin aamulla työkavereillle, että mä avustan kyllä minkä voin välineiden kanssa ja muuta, mutta tv-kameran eteen en mene. Hyvä! Laitan rullaluistimet jalkaan ja tuu kuvattavaksi. Eiku. :D Rullaluistimilla olosta sellaset yli kymmenen vuotta...pidin vaan sormia ristissä, etten olisi kaatunut. Yks juhlapuolen työharjoittelija oli samassa tilanteessa, joten haastettiin toisemme ja päädyttiin suoraan lähetykseen räpiköimään vääränkokoisilla rullaluistimilla ja hymyilemään leveästi. No onpahan tullut nolattua nyt itsensä sitten ihan kansallisessa suorassa tv-lähetyksessä! Kuvaussessio oli kuitenkin tosi kiva ja siitä jäi hyvät muistot, kun meni sen oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Vallan normipäivä taas. En ikinä tiedä, mitä päädyn tekemään ja mitä tapahtuu, kun menen työharjoitteluun. Se siinä parasta onkin. Tehdään paljon asioita spontaanisti ja välillä jopa tiedetään asioista etukäteen. :D

Saman viikon perjantaina yhdellä pitkäaikaisella työntekijällä oli myös viimeinen työpäivä. Riverlifella on tapana, että viimeisenä päivänä työntekijät heitetään jokeen. May oli hyvin valmistautunut, sortsit ja superwoman uikkarit päällä valmiina koitokseen. Saatettiin tästä tapahtumasta ottaa MUUTAMA videopätkäkin muistoksikin. Yksi meidän ohjaajista oli myös toiminut salaisena leipurina ja valmistanut tobleronesuklaapähkinävoi-juustokakun. AIVAN SAIRAAAAAAAAAAAAAAAAN HYVÄÄ! Todettiin naisporukalla vaan tälle meidän ohjaaja herralle, että voisi taikoa noita juustokakkuja jääkaappiin vähän useammin. Sanotaan vaikka joka perjantai..? Kakku oli todella makeaa, mutta hiljalleen koko kakku päivän aikana kuitenkin kummallisesti katosi...kiva erilainen perjantai-päivä työharjoittelussa, vaikka Mayn vika päivä olikin. May lähinnä keskittyi kaikkeen muuhun kuin töiden tekoon jostain kumman syystä tuona päivänä...niin kuin me muutkin (kakun syöntiin ja viimeisten hetkien kuvaamiseen). May oli sellanen hippi-rasavilli-tyyppi, jota jokainen meistä jäi kaipaamaan.

Vappuja ja asunnon hakua (toukokuu)

Vielä illalla, kun pääsin takaisin Brissyyn, päätin väsätä itselleni tulevan vapun kunniaksi pienen ylioppilaslakin spraypurkin kannesta, valkoisesta huovasta, nahkapalasta ja puolikkaasta kammasta. Hiano tuli! Vaikka virallinen vappuaato Suomessa onkin aina 30.4, juhlittiin vappua täällä jo lauantaina 29.4. Sää suosi, +27 ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Meitä kokoontui noin sata suomalaista juhlimaan vappua Kangaroo Pointille. Paikalla oli lähinnä Brissyssä jo pitkään asuneita suomalaisia ja perheitä, mutta kyllä meitä nuoriakin parisen kymmentä joukkoon mahtui sekä muutama karvakuono! Brisbanen Suomi-radiokin teki live-lähetyksen studiosta ja saatiin syyä kotitekoisia munkkeja sekä tippaleipiäkin jopa! Sima vain puuttui! Kokosin itselleni vappubrunssin lenkkimakkarasta, perunasalaatista, mansikoista sekä pussillisesta salmiakkia. Oli joku tuonut mukanaan jopa Turun sinappiakin! Me ”nuoret” lähdettiin viimosina noin seitsemän jälkeen ja päädyttiin kaikki aikaisin nukkumaan. Heh. Rauhallinen vappu siis. Sunnuntaina palasin takaisin ns. harmaaseen arkeen ja töiden etsinnän pariin. Siinä se seuraava viikko sitten taas menikin.

Daniel piti tuon viikon lauantaina bbq-juhlat lähimmille ystäville. Kovasti yritin osallistua kaikkien keskusteluihin, mutta taisin lopulta päätyä enempikin kuuntelijan rooliin. Yritä nyt pysyä kärryillä neljässä eri keskustelussa, kun kaikki puhuvat omalla murteellaan aussienglantia ja suurimmaksi osaksi pelkkää slangia. Hitto että aussit on muuten laiskoja lausumaan sanoja! Ja ne oikeatkin sanat pitää tietysti vielä lyhentää, jottei vahingossakaan puhu liikaa. :D Vähemmästäkin menee tämän suomitytön pää sekaisin. Kyllä tää mun lyhennetty englanninkielen taito vielä paranee!!! Sitä aina välillä nappaa sanoja matkaan mukaan ja välillä oon ihan hoomoilasena, kun en ymmärrä jotakin slangi-sanaa tai sanontaa. Pikkuhiljaa. Koska tuona lauantai päivänä tuli syötyä HIEMAN epäterveellisesti, hyppäsin illalla junaan ja menin läheiselle jäähalille yleisöluisteluun. Siis LUISTELEMAAN, BRISBANESSA! Whaaaat?? Oli tosi outo kontrasti, kun ulkona oli +25 ja hallissa sisällä se +5. Huomasin luistelun olevan erittäin suosittu varsinkin teinien keskuudessa. Kaveriporukalle luistimet jalkaan ja jäälle. Jälkeenpäin voi sitten juoda kaakaot. Aika mahtavaa. Itse otin kyseisen pari kolme tuntia täysin treenimielessä. Pyysin terävimmät luistimet, mitä hallista löytyi. Malleja oli tasan yksi, one model fits all-mentaliteetilla. Luistimissa oli sellaset leveät rullaluistinmalliset kengät, kunnon turvakengät eikä luistimet. Ei niillä hyppyjä tai piruetteja saanut aikaiseksi, mutta kyllä niillä eteenpäin pääsi. Hikoilin ja käytin lihaksiani sen kaksi tuntia ja tunsin sen kyllä seuraavana päivänä.

Kävin sunnuntaina aamupäivästä kirpparilla etsimässä itselleni uusia vaatteita. Brisbanen eskustassa pidetään noin joka kolmas viikko aina suitcase rummage. Kirjaimellisesti se tarkoittaa sitä, että myyjät tuovat myytävänsä matkalaukuissa, josta sitten näitä tavaroita sitten ostetaan. Siinä tulee pepputreeni tehtyä samalla, kun kyykkii ylös ja alas. Ideana hyvä, mutta kaipasin Suomen kirppareiden järjestelmällisyyttä ja sitä, että vaatteet ovat esillä henkareilla ja pöydillä. Suurimmalla osalla myyjistä vaatteet olivat vain isoissa läjissä. Joo onhan se osa kirppareiden ideaa, että saa penkoa ja tonkia, mutta mä en tykännyt siitä yhtään. Yhden hassun paidan sain tuolta kirpparilta ostettua. Uuden yökkäripaidan My Little Pony-painatuksella. Tulee lapsuus mieleen. Lähdin siitä suoraan tapaamaan muita suomalaisia, joiden kanssa mentiin käymään läheisellä Mount Coot-hallä. Se on suosittu paikka turistien keskuudessa, joten sopeuduttiin hyvin massaan. Auringonlaskuun oli vielä hetki, joten lähdettiin käppäilemään ja katsomaan josko löydettäisiin jokea. Pienen pieni lammikko kyllä löyty ja joen uoma, mutta vettä siinä ei ollut nimeksikään. Tulipahan kuntoiltua, kun korkeuseroa oli jonkun verran. Saatiin tosi mageita kuvia myös auringonlaskusta. Siinä hytisten istuttiin pöydässä, kun syötiin meidän ruokia pimeän tultua. Voin sanoa, että siinä hetkessä ei olisi kevyt talvitakki ollut yhtään liikaa! Onneksi olin sattumalta pakannut sarongin mukaan, joten se lämmitti hiukan. Ainakin henkisellä tasolla, jos ei nyt niin fyysisesti.

Arkipäivät käytin taas töiden hakuun ja viikonloppuna rellestettiin Fishlane Marketeilla herkuttelemassa sekä Kurabyssa yhden suomalaisen perheen luona katsomassa Suomi-Norja jääkiekkopeli. Pääsin ihkaoikeaan saunaan! SAUNAAN! Suomesta raahatut saunakivetkin! Kunnon löylyt tekivät kyllä kutaa. Sain sen lian pois ihokerroksista ja mieli pääsi lepäämään saunan lämmössä. Meillä naisillä VÄHÄN venähti tuo saunavuoro, joten miehet joutuivat ottamaan pikalöylyt ennen matsin alkua. Suomen liput ja Suomi-päähineet olivat kovassa käytössä tuona iltana, kun kannustettiin Suomea ja elettiin peliä. Mikä teki illasta parhaan oli Taffelin dipit! Riemu repesi, kun löydettiin ne keittiön kätköistä. Pikkulinnut lauloi, että niitä talossa on, joten mulla tuli kunnon pikasprintti yläkerran keittiöön. :D Täällä kun ei tuota kermaviiliä ole, sekoitettiin vähän sourcreamia ja turkkilaista jukurttia. Sama koostumus ja melkein jopa sama maku kuin kermaviilin kanssa. Saatiin dippailla kurkkua, porkkanaa ja erilaisia sipsejä. Ei siinä kauaa mennyt kun kymmenen ihmistä rouskutti menemään. Oltiin kyllä kunnon suomalaista lätkäkansaa, kun Suomi-päähineet päässä istuttiin sohvalla huutamassa ohjeita pelaajille ja oltiin maamme myynneitä, kun tuli jäähyjä. Oli kyllä ihan mahtava ilta hyvässä seurassa.

Sai taas hirmusti energiaa tulevaan viikkoon ja töiden hakuun.

Koko seuraavan viikon juoksin katsomassa erilaisia huoneita ja asuntoja. Toki säästin Danielin nurkissa asumalla rahaa, mutta halusin muuttaa ”omilleni”. Olihan Daniel ja sen perhe mut jo kolmasti sinne ottanut kattonsa alle. Löysin lopulta kivan asuntokompleksin. Upea sisäpiha 25 metrin uima-altaalla, jacuzzi, pieni sauna, punttis sekä kivat brasialaiset tytöt kämppiksinä. Se ilo ei kestänyt pitkään. Yhden yön verran. Luulin muuttavani asumiskelpoiseen asuntoon. Meillä oli esimerkiksi 13 paistinpannua, jotka olivat täysin käyttökelvottomia. Keittiön kaakelilattialla juoksi pienempää ja isompaa ötökkää. Taisin sinä iltana tappaa noin 15 pikkutorakkaa. Jepjep. Onneksi tarkistin oman patjani! Ei sentään ötökät olleet päässeet sinne asti, mutta homeessa se oli. Nukuin sen ensimmäisen, ainoan ja viimesen yön olohuoneen nahkasohvalla kylmästä täristen. En halunut edes tietää, missä kunnossa tyyny ja peitto oli. Yritin näistä asioista keskustella vuokranantajan kanssa koko illan, mutta mitään vastuuta hän ei ollut valmis ottamaan, kun näistä puutteista kerroin. Totesi vain, että tämä ko. asunto ei ollut sitten mua varten. Damn right!

Otin sitten yhteyttä erääseen toiseen vuokranantajaan, joka asui samassa kompleksissa ja jonka asuntoa olin käynyt aiemmin kattomassa. Se vain oli parisen kymppiä kalliimpi viikolta. Pikamuutin hostelliin yhdeksi yöksi kaikkine tavaroineni, mutta onneksi vain tien yli. Kätsyä, kun oli hostelli vastapäätä. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus se yö. Ensinnäkin maksoin siitä 29 dollaria ja jaoin huoneen 11 muun ihmisen kanssa. Meillä oli käytössä tasan yksi vessa ja suihku. Pieni parveke olisi ollut myös käytössä, mutta perus hostelli ledellis-illan (lauantai-iltaisen) remuamisen jälkeen, parveke oli täynnä lasinsiruja. Sinne meni mun aamujooga-toive. Prkl. Yön nukuin yllättävän hyvin ottaen huomioon, että kolme miestä kuorsasi. Mä olin aikaisin pystyssä, noin seiskalta, joten sain syödä aamiaisenikin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Taidan olla nyt kiintynyt muualla kuin hostelleissa asumiseen. Tunsin itseni liian vanhaksi, vaikka vielä maaliskuussa tuollaisessa asumismuodossa ei ollut mitään ongelmaa! Kai se riippuu myös ihmisistä, joiden kanssa jaat sen huoneen ja majoituksen. Kun keski-ikä on noin 22 ja aiheena pelkkä juhliminen, ei yhteistä puhuttavaa juurikaan muiden kanssa ollut.

Maanantai-aamu tuli ja pääsin muuttamaan siihen toiseen asuntoon. Meitä asui hetken aikaa viisi ihmistä pienessä asunnossa. Vuokranantaja majoitti kolmea kolumbialaista, jotka eivät olleet ollenkaan tyytyväisiä siihen, että ilmeistyin paikalle.Olisivat haluneet pitää asunnon keskenään, viaikka kyseessä oli jaettu huone ja asunto. Eli on siis täysin normaalia tuollaisessa tilanteessa, että ihmiset vaihtuvat. Kuulema tappelivatkin ihan asiasta vuokrantajan kanssa, vaikka hänen päätöksensä sehän on, kenet ottaa asumaan eikä nykyisten asukkaiden. Kyllä se huuto siltä kuulostikin tuona iltana. Tottakai mä tätä asiaa ihmettelin, kun asunnossa oli niin jäätävä ilmapiiri seuraavana aamuna. Yksi nainen muutti tuolloin tiistaina heti pois. Nooh loppuviikko meni yhtä jäätävissä tunnelmissa tän kolumbialaisen pariskunnan kanssa. Vuokranantajan kanssa tultiin loistavasti toimeen, kolumbiasta hänkin.

Satuin avaamaan suuni siinä työtilanteestani tutustuessamme ja sanoi seuraavana maanantaina, että lähde hänen mukaansa. Mentiin erääseen vuokrafirmaan ja ottivat mun cv:n siellä vastaan ja kovasti kyselivät kaikkea. Pääsin haastatteluun. Olin kuulema ensimmäinen, jonka ottivat hänen kauttaan edes haastatteluun asti. Kävin haastattelussa seuraavana päivänä, läpikävin kahden tunnin firman toimintatapa esittelyohjelman (mikä on muuten todella yleistä Ausseissa) ja maksoin aussilaisen rikosrekisteritutkintamaksun. Saman viikon launtaina olin jo töissä Raviradalla VIP-teltassa! Ikinä eläissäni ollut raviradalla saatika VIP-puolella töissä. Hyvä näin yhdellä kertaa kaikki! :D Oli upeaa katsoa sen ohikiitävän hetken verran ravihevosia, kun teltan ohi juoksivat. En ole ikinä ennen myöskään nähnyt raveissa käyviä ihmisiä. Näitä raveja ei voi siis verrata mihinkään perus Suomen Vermon ravirataan (tai mistä mä tiedän). Täällä ravataan helposti sellaisilla 200 000 dollarin ja siitä ylöspäin arvossaan olevilla hevosilla, joten summat eivät ole pieniä, mitä ihmiset pelaavat. Sen kyllä näki myös vaatetuksesta. Naisilla oli kaikilla vähintään erittäin siisti koktail-mekot päällä, pääasuste, kalliit korkokengät jalassa sekä hiukset ja meikki viimosen päälle laitettuna. Myös siellä VIP-alueen ulkopuolella. Tuona ensimmäisenä viikkona nautin suunnattomasti hyvästä pehmeästä ja korkealaatuisesta sängystä sekä alakerrassa olevasta saunasta. Sauna oli enempikin pieni koppero, joka vuosi liikaa lautojen välistä, meidän suomalaisten standardeilla kuin oikea sauna. Sain sen lämmitettyä jopa 75 asteeseen ja siitä lämmöstä sai hitusen nauttia, kun oli ylälauteella. Kyllä se ihon puhdistukseen ja rentoukseen kelpasi vallan mainiosti! Ja pakkohan siellä oli varoituskylttikin kiukaan vieressä olla. Ettei kukaan vahingossa vaikka istu kiukaan päälle sen ollessa päällä. :D

Huhtikuu

Ensimmäiset pari viikkoa meni oikeastaan siinä, että istuin jälleen kerran taas kirjastossa koneen ääressä ja etsin mahdollisia piilo työpaikkoja(kin), hakemuksia viedessä kahviloihin sekä farmeja läpi soitellessa. Työnhausta tekee haastavaksi sen esim kahviloihin töihin hakiessa, että hakemus pitää saada vietyä esimiehelle asti ja oikeaaan aikaan. Hakemuksia on turha viedä heti aamusta kiireisimpään aikaan (klo 6-8) tai vastaavasti lounasaikaan (klo 10-13). Siinä ei paljoa aikaa jää hakemusten viennille, kun suurin osa kahviloista menee kiinni viimeistään klo 15 ja esimiehet lähtevät helposti kotiin ennen tuota aikaa.

Kävin myös kuntosalilla monesti ja uimassakin muutamassa sisähallissa. Isoissa kaupungeissa pystyy vähän jekuttamalla saamaan ilmaisia käyntejä eri punttisaleille, kun täällä punttisketjuja on useampia. Monet saleista antavat 1-3 päivän ilmaisia trialeja, että mahdollinen asiakas pääsee tutustumaan ko. punttisaliin ennen kuukausisitoutumista, kun pystyy uskottavasti olemaan todella kiinnostunut ko. salista. Vinkkinä voin sanoa, että Good Life gymeja kannattaa välttää. Lupaavat antaa 5 päivän ilmasen trialin, mutta oikeasti antavat hyvin nihkeästi edes yhden kerran käydä. Ja mikä puhelu – ja sähköpostipommitus siitä seuraa! Ymmärrän, että kilpailu on silläkin alalla kovaa, mutta monta puhelua yhden päivän aikana on jo liikaa. Jouduin itse blokkaamaan kaikki tiedot. Olisin ollut jopa valmis ostamaan jäsenyyden heille, mutta tuon liiallisen agressiivisuuden takia jätin välin. Onhan se tietysti moraalisesti hieman väärin käyttää punttiksia hyväksi ilmaiskertoja muodossa, mutta backpackerina nuo ilmaiset liikuntamahdollisuudet eivät ole kovin hääppöset. Ja ei, musta ei tule juoksuharrastajaa ei sitten milllään. Brisbanen Botanic Gardenin kyljessä on hieno uusi punttis sekä uima-allas, jos uimaan tekee treenin jälkeen mieli ja sinne suunnalle eksyy. Toinen, missä kävin oli Spring Hills Pools. Se on Brisbanen vanhin ulko- / sisäuima-allas, mikä on rakennettu rakennuksen sisälle keskelle. Hyvin rauhallinen ja pieni. Siellä on vain kolme rataa ja sain itselleni oman radan tuona päivänä, kun kävin polskimassa. Ihastuin täysin tämän paikan pukukoppeihin, jotka oli rakennettu itse altaan ympärille. Niissä oli puiset ovet, jotka oli maalattu eri pastellisävyin. Aika ihana.

Olen täällä ollessani myös kärsinyt migreeneistä jopa useammin kuin Suomessa, joten päätin lähteä kokeilemaan meditointia Brisbanen kaupungin kirjastoon yhtenä tiistaina. Kovasti yritin rauhoittaa mieleltäni ja kai siinä joten kuten onnistuinkin, vaikka shakrat ja muut menivätkin täysin ohi. :D Ajattelin, että jos saisin stressitason laskettua ja venyttelisin enemmän, kärsisin myös vähemmän päänsäryistä. Olin hiukan epäilevän tunnin jälkeen, koska olisin halunut tuloksia heti. Ei se meditaation kanssa niin mene! On yllättävän vaikeaa olla ajattelematta TÄYSIN YHTÄÄN MITÄÄN 45 minuuttia, kun ajatukset juoksevat tuhatta ja sataa. Kokeilepa itse edes 5 minuuttia. Aika vaikeaa, vai mitä? Niitä ajatuksia ja mietteitä vaan kumpuaa, vaikka kuinka yrität vain keskittyä sisään- ja uloshengitykseen.

Lähdettiin pääsiäisperjantaina porukalla (mä, kaveri Daniel, sen tyttöystävä Jodie sekä Daniel sisko ja äiti) käymään Moretonin- saarella veneellä. Moreton on pienempi versio Fraiserista. Moretonilla pystyy myös yöpymään ja tekemään samoja asioista kuin Fraiserilla (kun on sitä kahisevaa). Moreton on myös tunnettu veneen hylyistä, jotka nojaavat rantaviivassa. Kello soi tuona aamuna 5am eli siihen kylmimpään aikaan. Hyyyyyyr! Meikä istu pipo päässä autossa ja hampaat vaan kalisi toisiaan vasten. Kiitokset tästä Danielille. Myös Jodie olisi mielellään nukkunut pidempään, joten meistä ei kauheasti ollut seuraa autossa. Musta on muuten aika huvittavaa, että tosi moni aussi kyllä omistaa jos minkä näköisen veneen, muttei osaa sitten ajaa niitä. Niin kuin Danielin äiti näin yhtenä esimerkkinä. Vene veteen peräkärrystä, auto parkkiin, eväät mukaan ja ulapalle! Siinä sai taas muutaman kylmän suolaroiskeen naamalle, kun istuttiin Jodien kanssa veneen taka-osassa. Oma vika. :D Matka Moretonille kesti noin tunti-puoltoista. Heivattiin ankkuri veteen ja mentiin rantaan. On muuten helkutin raskasta kiivetä isoa jyrkkää (60 astetta) hiekkadyyniä ylöspäin, kun jokaisella askelmalla jalat vajoaa 20 senttiä hiekan syvyyksiin ja tuut myös saman verran alaspäin, vaikka suunta onkin ylöspäin. Ja aurinkohan porotti tässä vaiheessa jo oikein kivasti. Kävin myös pulahtamassa mereen, mitä en normaalisti tee, vaikka rannalla vietänkin välillä aikaa. Oli PIENESTI vilppeettä uida siinä avomeressä. Kylmät merivirrat ja kalojen vähyys sai mut kiipeämään aika nopeasti takas veneeseen. Totesin myös, että vaikka vain snorklasin, että kyllä ne hylyt on paaaaaaaaaaaaaljon kivempia, kun niistä ottaa kauempaa kuvia sen sijaan, että snorklaisin / sukeltaisin niiden vieressä. Jouduin monta kertaa vetämään ihan kunnolla happea ja rauhottamaan itseäni tuona pienenä snorklaushetkenä, etten olisi joutunut pakokauhun valtaan. Danielin äiti oli varannut meille kunnon eväät! Oliiveja, neljää erilaista juustoa, keksiä, makkaraa ja hedelmiä! Kyllä kelepasi! Kun päästiin takas, aika nopeasti kaikki meni ”päikkäreille”, jotka venyivät lopulta koko loppunillan ja yön pituiksiksi. Päivä merellä vie voimat! :D Kävin lauantaina Eat Street Marketeilla herkuttelemassa ja ostin salmiakkia Ruotsalaisesta karkkikaupasta, mistä maksoin aika pienen omaisuuden! Tulee ihan vesi kielelle, kun ajattelenkin hyvää salmiakkia! Naaaam!

Kävin seuraavana viikonloppuna katsomassa upean sirkusaiheisen Model Citiziden- performansin Qpac:issa yhden toisen suomalaisen kanssa. Se oli miksaus teatteria ja erilaisia sirkustemppuja- ja välineitä. Teki mieli päästä takaisin sirkustunneille itsekin. Tykkäsin tosi kovasti esityksestä ja olisin voinut sitä katsoa, vaikka koko loppuillan. Esiintyjät saivat kaiken näyttämään niin helpoilta (vaikka todellisuudessa takana on aivan mielettömän kova treeni) ja temput tehtiin vielä ilman minkäänlaisia turvaköysiä, välillä kymmenenkin metrin korkeudessa, ni kyllä siinä välillä nousi hikikarpaloita otsaan esiintyjien puolesta. Annoin itselleni luvan höllötä tuon yhden illan työn hausta. Kannatti!

Sunnuntaina sitten pakkasin kimpsut ja kampsut. Lähdin tekemään wwoof:ingia eli suomeksi vapaaehtoistöitä Agnes Wateriin majoitusta ja ruokaa vastaan yhdelle tutun tutulle. Kirjasin itseni yhdelle liftaus / share a ride-sivustolle ja niin pääsin Brisbanesta Bundabergiin autolla 20 dollarilla kalliin bussin sijaan. Bussi olisi maksanut noin 100 dollaria. More less. En nyt jaksa tarkistaa tarkkaa hintaa, mutta huomattavasti kalliimpi vaihtoehto joka tapauksessa. Mulla oli ihan huippuihmiset jakamassa tätä ”liftaus” matkaa enkä niitä ihmisiä ole sen koommin nähnyt, koska jokainen matkasi eri paikkaan. Olin sitten varannut bussin välille Bundaberg – Agnes Water. Olisinhan mä ehtinyt siihen bussiin, jos olisin ollut oikeassa paikassa sitä venaamassa. Sain sähköpostiviestissä eri tiedon kuin, mitä bussifirman sivuilla luki. Kyllä siinä kohtaa tuli itku, kun olin matkustanut klo 10:stä asti, maksanut suht kalliin bussilipun, ja kello oli tässä vaiheessa kahdeksan illalla. Ei se auttanut muu kuin kysyä parilta poijaalta siinä parkkipaikalla, että onko heillä mitään tietoa bussista tai autosta, joka suuntaisi tänään vielä kohti Agnes Wateria. He sanoivat lähtevänsä sinne aamulla. Ja mullahan tietysti oli akku loppumassa tässä vaiheessa. Great. Toisella bussiyhtiöllä onneksi meni vielä myöhäinen bussi Agnes Wateriin, jota sain odottaa mäkkärissä kolme tuntia. Sain onneksi vähän torkuttua rinkkaa vasten. Bussi oli itsessään ihan jees, mutta se jätti mut 25 km päähän koko Agnes Waterista. Mun wwoof:ing isäntä sai onneksi järjestettyä mulle kyydityksen ihan kotiovelle asti keskellä yötä yhden jälkeen.

Se isäntä asui siellä poikansa kanssa. Ne omisti hevosen, ponin, kymmenen kanaa ja kolme koiraa sekä ison alueen maata. En paljoa niihin elukoihin jaksanut kiinnittää huomiota siinä keskellä yötä, vaikka kirjaimellisesti etupihalla olivatkin. Kävin suihkussa ja menin nukkumaan. Nukuinkin sitten melkein puoleen päivään. Uuuuppps. :D Tein siellä neljä päivää töitä klo 8-12, kunnes päätin, että lähden takaisin Brisbaneen. Miksi näin? Suurin syy äkkinäiseen lähtöön oli se, että tämä ko. isäntä olisi halunut muutakin kuin vain työsuhteen.

Asuin myös kylästä 3km eikä mulla ollut edes pyörää käytössä, joten olin siellä aika eristyksissä ilman minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja. Ruokaakaan ei juuri ollut, joten söin suklaa ja pähkinävarastoni tyhjäksi. Päivät tuntui myös erittäin pitkiltä ja tylsiltä, koska itse talolla ei ollut juurikaan tekemistä. Noina muutamana päivänä tein töitä enempi ihan vain sen takia, että olisi ollut jotain tekemistä. Ostin bussilipun Brisbaneen perjantaiksi.

Kävin torstaina päivällä moikkaamassa kenguruita läheisessä sanctuaryssa. Paikka pelastaa orvoksi joutuneita kenguruita ja päästää ne takaisin luontoon, vaikkakin hieman ehdollistuneena ihmisiin. Lääkitsevät, ruokitsevat ja jopa rakentavat omat ”pussit” näille pienille (ja isoimmillekin) kenguille, jotta ne tuntisivat hoivan. Välillä ne saattavat kuulema olla neljäkin päivää ”kadoksissa”, mutta se on täysin normaalia. Kengurut siis saavat kulkea alueella vapaasti, joten ne saavat menevät ja tulevat omia aikojaan. Ne kuitenkin tietävät, että niiden suurta herkkua, bataattia, on tarjolla vierailoijen käsistä, jos osuvat oikeaan aikaan talon nurkille. Oli upeaa nähdä taas nämä eläimet läheltä sekä oppia paljon oppia uutta niiden (uhanalaisesta) tilanteesta. Australiassa niin kuin muuallakin maailmassa luontoa tuhotaan ja tilaa raivataan, jotta lehmille saadaan lisää laiduntilaa. Australia kun alkaa myymään naudan lihaa Kiinaan ja tavoitteena on kasvattaa kiinalaisten lihansyöntiä...! Ja puhtaasti taloudellisista syistä, mikä on täysin älytöntä. Täällä Australiassa se tarkoittaa sitä, että monet eläimet mm. kengurut, koalat ja muut Austalian eläimet kuolevat sukupuuttoon, koska niiden eläintila tuhotaan. Paikanpitäjä pariskunnasta ei tuossa kylässä paikallisista tykkää kuulema kukaan, koska muut näkevät kengurut vain vihollisina ja agressiivisina raakalaisina. Pariskunta on kuitenkin täysin omistautunut tämän upean eläimen suojelulle. Iso peukutus!!! He mm. heräävät JOKA YÖ syöttämään pienempiä poikasia kahden tunnin välein ja he ovat tehneet näin jo viimesen 20 vuoden ajan (jos en ihan väärin muista). Kuinka moni meistä pystyisi samaan?

Perjantai-aamu tuli vihdoin ja huokasin helpotuksesta. Pääsin pois. Rinkan olin pakannut edellisenä päivänä ja täysin valmiiksi. Isännelle jouduin hieman puhumaan palturia lähtöni syystä, kun en halunut tilannetta monimutkistaa itselleni. Aamu oli tosi kylmä, mutta aurinkoinen. Sain paikallisesta leipomosta tuoreen juustokinkkukroisantinkin matkaevääksi. Bussi kesti tulla noin 12h Agnes Waterista Brisbaneen, koska bussi pysähtyi matkalla eri paikoissa noukkimassa ihmisiä kyytiin ja kuskin piti myös pitää lakisääteiset tauot. Toivoin todella kokemuksen olevan täysin päinvastainen, kuin mitä se oikeasti oli, kun Agnes Wateriin lähdin. Halusin tehdä jotakin järkevää töiden haun ohessa. ”Opin” taas kerran, että olisi pitänyt kuunnella sydäntä (montako kertaa pitää hakata päätä seinään :D )Tuona edellisenä viikonloppuna ennen lähtöä tunsin, että jokin ei ole nyt ihan kohdallaan. Oli sellainen intuitio. Mututuntuma. Ajattelin, niin kuin jokaisella edellisellä kerralla aiemminkin tuntiessani samanlaisen fiiliksen, että se fiilis varmasti muuttuu vielä. Ei se muutu. Piste. Olin tuhlannut matkustamiseen tässä vaiheessa noin 200e ja neljä hyvää päivää töiden haussa. Olin tosi kiitollinen kuitenkin lopulta siitä, että pääsin pois ja mulla oli katto pään päällä Brisbanessa.