Lähtöpäivän
aamuna thingstodobeforeyougo-lista oli vielä loputtoman pitkä,
vaikkakin oli se lyhentynyt huomattavasti siitä ensimmäisestä
versiostaan: Loput muutetut tavarat piti saada paikoilleen (tunkea
yhteen huoneeseen), piti printata tsiljoona paperia (kuten, gröhöm,
boarding passit lennoille, jotka meinasin täysin unohtaa!) sekä
tietysti juosta ympäri pääkaupunkiseutua erilaisilla pienillä
asioilla (joista puolet jäi lopulta tekemättä, mutteipa tuo nyt
haittaa niin kovasti).
Normi
lähtöaamu eli pakkasin mm. joululahjat tänään aamulla, muistutin
itseäni niinkin selvästä asiasta kuin syömisestä (Kiitos
pitsaseurasta Marjo!), tappelin palkoista edellisen työnantajan
kanssa (kun osa matkarahoista on siellä kiinni!), kävin koululla
vielä viimeisen kerran ja ehdin jopa hetken rentoutumaan
poreilemalla poreammeessa. Ihan tälleen kokemuksen syvällä
rintaäänellä voin sanoa, että älä muuta lennosta, olit sitten
tulossa pitkästä reissusta tai lähdössä pitkälle reissulle.
HIEMAN stressaavaa kaiken ”normaali” elämän päälle. Ja suuri
kiitos iskä, että hoidat ne keskenjääneet asiat loppuun! :)
Poikkeisin
lähtörutiineistani pakkaamalla 90L kassini jo valmiiksi päivällä
sen sijaan, että olisin hikihatussa sitä pakannut viime minuuteilla
niin kuin tähän asti on ollut reissuun lähtiessä. 21 kiloa
(joista suurinta osaa syytän kyllä sukelluskamoistani!), 90L +
päiväreppu 20L, 7 kk:ta. Tiedän jo nyt, että osa tuosta painosta
ei tule takaisin, mutta sitäkin suuremmalla todennäköisyydellä
moninkertaistan sen shoppailemalla liikaa, varsinkin Australiassa.
Pitänee laittaa paketti Suomeen jossakin vaiheessa. Yritin kovin
olla säästeliäs pakatessani (joojoo, eihän 10 sortsit ole paljon,
EIHÄN?! Eikä kolme kameraa??) ainakin, mitä tulee vaatetukseen.
Melkein sama määrä sitä tavaraa tulee aina pakanneeksi joka
tapauksessa, oli sitä poissa kuukauden tai vuoden. Se, mistä
yllätyin, oli elektroniikka ja kaikille niille härpäkkeille
tarvittavien johtojen määrä! Taisi joku ihmetellä myös tuota
naisille niin tyypillistä hygieniaputeleiden määrää (eikä mulla
ole edes samppoota tai saippuaa mukana!)...
Tiedän
myös tunteen. Sen tunteen, kun joku itselle rakas lähtee
maailmalle. Ikävähän sitä tulee. Muutamat itkut on tullut
itkettyä. Itse en ole osannut kuitenkaan lähtöä jännittää.
Enemminkin ihmiset mun ympärillä ovat stressanneet ja jännittäneet
mun puolesta. On ollut ja on oikeasti aivan valtavan ihanaa huomata
ja tietää, että rakkaat jäävät kaipaamaan. Ei vain ole mulle
itselleni tainnut vielä mennä kunnolla tajuntaan se, että kuinka
kauan oikeasti olen poissa Suomesta. Eiköhän sekin kolahda jossain
vaiheessa tuonne pääkoppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti