Viimeiset
kaksi viikkoa ennen lähtöä olen hoitanut asioita aamusta iltaan.
Pieniä ja isompia. Niistä enempi löytyy things to do-listassa
(liitän jäljempänä), jos joku niitä haluaa tarkemmin katsoa.
Stressitasot eivät ole ikini olleet näin suuret eikä pinna niin
kireällä ja tunteet herkällä. Jotain stressistä kertoi se, että
laihduin kaksi kiloa, koska en yksinkertaisesti ehtinyt syömään
kunnolla ja oikein sekä nukuin vain noin kuusi tuntia yössä. Näin
paljon ystäviä ja halusin yrittää antaa heille aikanaani ja olla
läsnä ilman, että samalla hoidan reissuun liittyviä asioita,
vaikka niistä varmasti höpötinkin pääasiallisesti. Kiitos, että
jaksoitte kuunnella ja anteeksi, että en ollut parhammillani.
Pakkaaminen
jäi viime tinkaan niin kuin aina. Tai mikä nyt on viime tinkaan.
Aloitin sen kuitenkin jo edellisenä iltana kymmeneltä, kun aamulla
kuudelta soi kello. Vielä kerran aamulla revin rinkan auki ja
pakkasin uudelleen yrittäen saada märkäpuvun mahtumaan mukaan.
Tuloksetta. On yllättävän vaikeaa yrittää pakata 65L koko
seuraavan vuoden elämä, jos vähän liioittelee. Sukelluskamppeet
vie osansa, samoin vuoden lääkkeet, hygieniatavarat ja vaatteet.
Vaatteitakaan en lopulta ottanut paljoa (kun ei vaan mahtunut!).
Aasiassa lämpötilat huitelee +30 asteen molemmin puolin, mutta
Sydneyssa mua taas on vastassa syksy, jolloin lämpötila voi
iltaaikaan olla vain +10 astetta. Sri Lankalla ja Filippiineillä
pitää myös ottaa huomioon kulttuuri, uskonto ja naisen
(epätasa-arvoinen) asema. Ei ole kauhean sopivaa kulkea sortseissa
ja topissa, jos ei halua paljon pahoja katseita.
Kolmen
tunnin yöunien jälkeen, vielä silitin viimeisiä vaatteita ja
järjestelin tavaroita. Ehdin jopa istua syömään aamupalaa
viideksi minuutiksi! Rinkka ja pikkureppu lähtivät mukaan aivan
liian täytenä, mutta minkäs teet, kun pitää olla hyttysverkkoa,
kuoritakkia, lenkkaria, räpylää, lääkkeitä, fläpäreitä (=
flip fllopit aka varvassandaalit?) ja jokaiselle elektroniselle
laitteelle oma johtonsa ja laturinsa! Pelkkää elektroniikkaa on
mukana varmasti noin viiden kilon edestä (kannettava, kaksi kameraa,
sukelluskello, ulkoinen kovalevy, muistikortteja ja ne hiton johdot
ja laturit).
Olisin
toivonut, että olisi ollut kova pakkanen. Olisi saanut vielä
hitusen nauttia lumesta. Kyllä. Nauttia lumesta ja kylmästä. Ei
sillä, että matkalla autolta kentän sisätiloihin ehti tulla kylmä
neljän paidan ja kahtien housujenkin kanssa! Rinkka suojapussiin ja
checkkaus sisään. Muhkeat 19,4kg! Käsimatkatavaroillakin painoa
8.6kg. Upsii... :D
Itkuhan
siinä tuli, kun vanhemmille sanoin heipat. En silti siinäkään
hetkessä vielä tajunnut, että kuinka kauan oikeasti olen
reissussa. En ymmärrä vieläkään. Turvatarkastukseen ja
passitarkastuksesta läpi. Muistin jopa pyytää leiman passiin
Hki-Vantaalta! Kauhealla kiireellä ja juoksulla ihmiset liikkui
lähtöportille, kun boarding oli jo alkanut. Tai piti olla alkanut.
Odoteltiin ja odoteltiin. Ihmiset penkkiin istumaan ja lähtöasemiin.
Lisää odotusta. 15 minuuttia vaihtui tunniksi. Sitten melkein
puoleksitoista. Syynä oli se, että cargossa (matkalaukkujen
käsittelyssä) oli joku laite rikki, mikä lukee tägien
tunnisteviivakoodeja ja jokainen laukku piti manuaalisesti kirjata
mukaan. Siinä on ollut näppäilemistä 38 penkkirivin verran.
Totesin
jo Helsingin päässä, että siinä meni mun jatkolento. Vaihtoaikaa
Dohassa mulla oli just tasan se 1,5h. Myöhästymisestä huolimatta
ei voi kun kehua Qataria. Erittäin kohteliaita ja ystävällisiä
lentoemäntiä, oikeasti hyvää ja täyttävää ruokaa kaikin
puolin sekä hiljaiset nätit nousut ja laskut. Olivat ilmoittaneet
Dohaan jo valmiiksi, että koneessa tulee paljon jatkolentolaisia
(90% arviolta). Sitä sitten jännäilin, että ehditäänkö
kaikesta huolimatta, kun sanoivat, että kuljettavat meidät kentän
läpi suoraan porteille kiireellä.
Matka
meni hyvin ja huonosti. Matkaseura oli loistavaa! Mulla istui yks
hippijamppa vieressä, joka oli matkalla Lombokille kuudeksi viikoksi
kavereita morjestaan ja surffaamaan. Toinen suomalainen vierustoveri
asui Sulawedellä pienellä saarella. Oli liikenteessä pienen vauvan
kanssa. Totta puhuen kauhistuin ja tuskastuin, kun näin, että
istuisin samalla rivillä pienen vauvan kanssa. Ajattelin, että
nukkumisesta tuskin tulee mitään ja hermo menee alta aika yksikön.
Eihän siitä nukkumisesta mitään tullut, tosin se ei johtunut
siitä vauvasta. Höpöteltiin matkustamisesta koko lento oikeastaan.
Saatoin mä välillä torkkua hetkenkin. Näin kuvia siitä saaresta,
missä tää suomalainen asui. It was a PARADISE! Oikeasti! Vaikka
reissuja on paljon takana en oo nähny mitään vastaavaa! Lupasin
olla yhteydessä heti, kun on sopiva väli Ausseissa, että pääsen
tekemään reissun sinne. Koskemattomat koralliriutat suoraan
laituritla ja riippumatto siinä nokassa eikä puhelinkenttää!
Tällä naisella on myös sukelluskeskus siinä samassa. Voiko olla
parempaa! Ja se vauva, kuuden kuukauden vanha...se oli ihan ADHD,
mutta täysin hiljainen itkun suhteen. Tai en ainakaan muista, että
se olis itkenyt yhtään. Kovasti vaan nauroi kaikelle. Ei se lento
silti ihan putkeen mennyt mulla. Pää oli jyskyttänyt aamusta asti
ja olin herännytkin täysin tukkoisena. Parin tunnin lennon jälkeen
sain kovat selkä ja vatsakivut. Syy: unknown. Heijailin painoa
jalalta toiselle koneen takatiloissa tunnin verran ja mun ympärillä
hääri viis emoa auttamassa, kun huomasivat, että kaikki ei oo ihan
kunnossa mulla. Naama oli kuulema ollut ihan vitivalkoinen. Sain
jotain lääkettä. Siinä kiputilassa olin valmis ottamaan kaiken
vastaan. Ehtivät jo kapteenillekin ilmoittaa, että meillä on yksi
todella sairas matkustaja kyydissä. Lopulta yksi emoista hieroi mua
lämpöhauteella ja varmisti, miten voin. Siinä vasta
asiakaspalvelua! Oikeasti! Ei oo ikinä pidetty musta täydellä
lennolla noin hyvää huolta kenenkään toimesta kuin Qatarilla!
Isoisoiso kiitos heille! Kun sitten olo alkoi kohenemaan ja toivuin,
en osannut kuin kiittää isolla hymyllä.
Sen
jatkolennon suhteen menetin toivoni neljän tunnin lennon jälkeen.
Boardaus alkoi klo 17.45 ja mun kone laskeutui 18.10. Ei ollut kyllä
yhtään huono juttu. Mentiin Colombon porukka kentälle ja oli
kuulema yhdestä laukusta jäänyt kiinni, että oltaisiin ehditty
lennolle. Kiitos sen yhden laukun, sain jotain paljon parempaa.
Normaalistihan tuollaisessa tilanteessa porukka viedään lennolle ja
laukut tulevat sitten perässä. Ehei. Ei Dohassa. Saatiin koko
poppoo väliaikaiset viisumit Dohaan. Immiin ja turvatarkastuksen
läpi ja kohti Dohaa. Pääsin yöpymään viiden tähden hotellissa!
Öö...siis what?! Mun leuka loksahti auki, kun näin kuvat
hotellista sekä kun pääsin paikan päälle. Kämp jää kyllä
hyvin kauas tästä. Eteistilakin oli jo ihan valtava. Se erikoisuus
tosin oli, että siellä kaikki kulki turvaportin läpi. Kerroksia
oli vain 39 sekä kuusi hissiä. Mä yövyin kerroksessa kahdeksan.
Eipä haitannut. Leuka loksahti vielä isommin auki, kun avasin
huoneen oven. Ottakaa huomioon, että mulla oli single room. Millasia
ne sviitit sitten oikein oli! Mun koko Munkkivuoren huone olisi
mahtunut sinne vessaan! Itse huone oli valtava! Helposti 6 x 6
metriä! Sänky oli 180 cm leveä. Kokeilin. Pystyin olla pysty ja
vaakasuunnassa x-asennossa miten päin vaan sängyllä neljän tyynyn
kanssa! Aivan älytöntä! Illallisbuffa vasta iso olikin!
Paikalliset sapuskat. Namnam! Kauhoin hummusta suoraan lusikalla
suuhun. Jälkiruoka buffassa oli ainakin 12 erilaista kakkua.
Pääruokia oli 10 ja salaattipöytä oli suuri. Jotenkin sain
itseeni ahdettua kaksi täyttä lautasellista ruokaa. Maistoin myös
paikallista jälkiruokaa, umalia. Puoliksi raakaa pullataikinaa
lämpimässä sokerimaitoliemessä. Niin sen voi parhaiten kuvailla.
Illallisen jälkeen kävin hieman kävelyllä. Tuli kylmä fleecen
kanssa! Ensin ajattelin Dohan olevan kuin Dubai, että kaikilla on
kalliita autoja. Kaduilla näki autoja klommoja saaneesta ladasta
Rance Roveriin. Myös rekisterikilvet on erilaiset riippuen siitä,
onko kyseessä auto, bussi vai taxi. Kävelykatuja ei juurikaan ollut
ainakaan tuossa kaupungin osassa. Kaikkialle tunnutaan kulkevan
autoilla. Oli jännä näky, kun katseli, miten valtavien
lasikiiltävien pilvenpiirtäjien keskellä oli paljon uusia ja
erittäin rakennusvaiheessa olevia pilvenpiirtäjiä tulossa. Kuin
olisi ollut keskellä rakennustyömaata. Ihan sama, mihin suuntaan
katsoi. Kaiken tän korkeuden keskellä oli kaksi hyvin matalaa
valkoista moskeijaa. Oli pakko laittaa vielä lämmin vesi valumaan
ja pulahtaa kylpyammeeseen päivän päätteksi, kun sellainen kerta
oli. Niihin pyyhkeisiin olisi voinut kietoutua kaksi ihmistä!
”Ehdin” nukkumaan viitisen tuntia ja senkin huonosti. Aamupala
oli taas suuri buffa. Se tuoreiden hedelmien maku! Kiiviä,
verigreippiä, ananasta, melonia. Tomaatitkin vain sulivat suussa.
Maistoin myös paikallisia oliiveja, kun oli tarjolla. Not good.
Dohassa aamiaiseen kuuluu myös paljon erinäisiä leivonnaisia ja
leipiä. Mä tyydyin ”tummaan” patonkiin, minikroisuihin ja
pieniin amerikkalisiin pannukakkuihin. Juustotiskistä nappasin
lautaselle buffalomozzarellaa, briejuustoa, savujuustoa sekä
paikallista edamia. Läskeilin kunnolla. Harvinaista herkkua, josta
saan matkan aikana vain enää haaveilla, joten piti ottaa kaikki
irti. Ihmiset Dohassa ovat todella ystävällisiä ja avuliaita.
Aidosti. Ei millään tavalla väkinäistä. En kuitenkaan varaisi
matkaa Dohaan. Välilaskupaikkana kuitenkin erinomainen varsinkin
päiväsaikaan. Mulla tuli ensimmäisenä mieleen pieni versio Hong
Kongista. Aasiassa kaikki nuo business alueet kun näyttää ihan
samalta.
Hotellilta
takas kentälle ja Sri Lankaa kohti. Etsin portin läheltä istuinta,
missä torkuttaa. Sattumalta vieressä oli lepotilat. Kovin olin
menossa miesten kanssa samaan loossiin, kun ei ole tottunut siihen,
että naisilla on erikseen omat loosinsa ym. Oli vähän naurussa
pidättelemistä. Hyvät pikaunet kyllä sainkin. Oikein tehokkaat 20
minuuttia. Sri Lankan kone oli valtava. 55 penkkiriviä. Siis
oikeasti ihan huge! Dohassa toi jonottaminen on muuten vähän
erilaista. Jono liikkuu erittäin rivakasti paikassa kuin paikassa,
mutta väliin kyllä tullaan ja etuillaan sitäkin helpommin, vaikka
muut jonottaisivatkin kiltisti vuoroaan. Lomamoodi on selkeästi
hiljalleen päällä, koska Suomessa sanoisin kyllä suorat sanat
etuilevalle, mutta Dohassa...nää, ei jaksa. Ei millään. Jos on
niin kova kiire päästä koneeseen, missä saa muutenkin istua,
menköön. :D Lento meni aika iisisti, sain jopa nukuttua, vaikka
suomalaisten perheet pitivät edempänä aika moista meteliä. Plus
kaks matkustajaa kuorsas lujaa. Siis TODELLA lujaa.
Odotin
soija iskevän heti, kun päästiin koneesta ulos. Ei tullut. Vähän
pettymys. Astemittari kun heilu +36C:ssa. Soija tuli vasta sisällä
immissä, kun eivät täällä osaa käyttää noita ilmastointeja
oikein kunnolla. Odotin tasan 10 minuuttia jonossa. Ei voi taas kuin
ihailla sitä ripeyttä jonottaessa. Laukutkin tuli todella ripeästi
ja siistissä rivissä. Mutta se kaaos siellä toisella puolella. Voe
ei. Saa olla vaan silleen, että TERVE, kun 100 silmäparia
sisäänheittäjiä, hotellin pick up-henkilöitä ja taksikuskeja on
vastassa. Painuin päättäväisenä ulos ovesta rinkan kanssa.
Yrittivät ryöstöhintaa saada 8 km:n taksimatkasta, 20USD:tä.
Mietin hetken ja totesin, että voin maksaa 1200 rupiaa eli noin 7
euroa ja sekin oli alle, mitä normisti kyyti maksaa. Jätti rauhaan.
Tartti kävellä ovista 50 metriä eteenpäin niin johan rauhoittui.
Maksoin lopulta 1000R three wheelerin (paikallinen tuktuk) kyydillä
hostellille. Kamat olemattomaan tavaratilaan (pidin rinkasta
käsikynkässä kiinni, ettei olisi tippunut kyydistä) ja menoksi.
Siellä sulassa sovussa kävelijät, polkupyöräilijät, mopot, tuk
tukit, taksikuskit, henkilöautot, bussit ja rekat ajoivat aasian
malliin toistensa lomitse. Virallisesti käytössä on siis vain
kaksi kaistaa. Töötti peliin ja ilmoitettiin, että täältä
tullaan! Oli MUUTAMA läheltä piti tilanne noinkin lyhyellä
matkalla. Sai pistää sekunnin verran aina silmiä kiinni. Heijastin
auttais kovasti, kun kävelijät lähtee ylittää tietä
paikallisella motarilla. Näkis edes sen heijastimen verran.
Hostelli
itsessään on aika iso. Muutama dormihuone ja enempi noita
priva-huoneita. Checkkasin itteni sisään ja kysyin maksusta. Oltiin
vaan, että no problem, maksa vaikka lähtiessä. Sama homma, kun
kysyin, että voiko ne varastoida osaa mun tavaroista kolme viikkoa,
kun kierrän Lankaa. Oli vaan, että joo tottakai eikä mitään
tartte maksaa, kun kerta tuun viimeseksi yöksi takaisin. Maksan
tästä sen joku 6€ yöltä aamiaisen kanssa. Kaakelilattiat
on kaikkialla, kun pitävät viileinä taloa. Osa seinistäkin on
vuorattu kaakeileilla. Vessan kaakelit on täällä yhdistelmä
keltaista ja sinistä. YÄÄÄÄÄÄÄK! Mulla on vaaleanpunaisen
kerrossängyn alapunkka dormissa. Ainoa room mate on mies ja KUORSAA
tietysti. Muutama hyttynenkin eksyy aina välillä huoneeseen.
Hyttyset käy kyllä heti kimppuun, jos ei ole suojaa. Tai no vaikka
olisinkin. Ainakin mun kohdalla. Viimeksi kun laskin oli puremia
tullut 12 tunnin aikana. Erona Suomeen on se, että puremat ei
juurikaan kutise. Kauheita paukamia vaan. Paikallinen kaupan pitäjä
sano, että osa puremista kuorii ihon kokonaan pois paukaman
kohdalta. Jep. Kiva. Tosi kiva. Ostin paikallisten käyttämää
karkotetta. Josko tehoais paikallisiin hyttysiin sitten paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti