Heinäkuu
oli hyvä aloittaa lähtemällä kaverin kanssa käymään Mount
Gungunilla. Hieman turistirysä, mutta vältettiin pahin lähtemällä
ajoissa liikenteeseen. Kapuaminen ylöspäin oli aika iisi ja
maisemat huipulla oli komiat, joskin hyvin tuuliset! Vietettiin
muutama hetki ihastellen 360 asteen maisemaa hengittäen raikasta ja
puhdasta ilmaa keuhkot täyteen ennen alaspäin lähtemistä.
Porukkaa tuntui lampsivan sitä enemmän vastaan, mitä enemmän
tultiin alaspäin takaisin parkkipaikkoja kohti. Olihan kello jo
kymmennen aamulla!
Piti
pistää kamat ojoon (= tunkea tavarat väkipakolla rinkkaan) ja
siivota vielä tuona iltapäivävä. Muutin tuona iltana toiseen
(halvempaan) asuntoon Margaret Streetille Oaks-nimiseen
pilvenpiirtäjään. Talossa asui paljon ihan asunnonomistajia
ylimmissä kerroksissa ja alimpia vuokrattiin samaan tapaan kuin
hotellihuoneita. Mulla oli kämppiksinä yksi japanilainen ja neljä
korealaista. Kämpän piti tuona päivänä muuttovalmis, mutta
japanilainen vuokranantaja oli VÄHÄN lusmuillut. Puolet tavaroista
lojui pitkin lattioita ja loput tavarat edellisestä kämpästä oli
vain ahdattu parvekkeelle. Nettiyhteyttä ei oltu luotu ja toinen
jääkaappi saatiin itse pestä kans. Päädyin siis siivoushommiin
muiden kanssa loppuillaksi, jotta saatiin kämpästä
asumiskelpoinen. Sain
heti samana iltana huomata myös outoja tapoja...en todellakaan
tiedä, miten korealaiset käyttävät lavuaaria, mutta koko vessa
lainehti vedestä. Lavuaaria ympäröivä pöytä kirjaimellisesti
lainehti vedestä ja valui siitä kaapin ovia pitkin lattialle, minkä
vuoksi vesinoro päätyi osittain myös huoneemme kokolattiamatolle,
kiitos kaltevan vessanlattian. En ihan sellaista vesimäärää
odottanut saavani vastaan mennessäni käymään vessassa. Mun
putelit ja purnukat oli tietysti myös aivan läpimärkinä siinä
pöydällä lavuaarin vieressä eikä kummallakaan mun kämppiksistä
ollut minkäänlaista aikomusta tehdä tälle asialle mitään (?!).
Sama toistui seuraavana aamuna...pikkasen paloi pinna, kun
ensimmäiseksi kastui sukat, kun unenpöpperössä kävelin vessaan
ja sitten saan siivota vielä muiden vesileikkien jäljet.
Toistamiseen. Vessaa oli mahdoton kuivattaa, koska ikkunaa siellä ei
ollut eikä meidänkään huoneesta saanu ikkunoita auki. Jepjep!
Että näin korealaisten kanssa asuessa...! Kämpän ilmoituksessa
myös mainittiin, että kaikki olivat siistejä ihmisiä ja
pitäisivät paikat kunnossa....montakohan sukkaa, alusvaatetta,
kynää ja ponnaria keräsin pelkästään meidän huoneen lattialta
seuraavana päivänä, kun imuroin. Mun kahdella kämppiksellä oli
todellakin erilainen käsitys siisteydestä ja sen tasosta kuin
mulla. Molempien pöydät ja sänkyjen ympäristöt näyttivät
olevan pommin jäljiltä; meikit, koulupaperit, vaatteet, laukut,
purnukat ja putelit kaikki yhdessä isossa ”kauniissa” läjässä.
Toinen asia mikä huomioin nopeasti oli se, että kaikki mahdolliset
kaapin ovet piti vetää monta kertaa edestakaisin auki ja kiinni,
avata vedettävät hyllyt ja laatikot, ja samoin avata kaikki
purkunat, kipot sekä ripistellä ja rapistella joka ikinen pussi
läpi joka aamu. Lieko jonkinnäköinen aamurutiini, mutta todella
ärsyttävä sellainen, kun huone on noin 10 neliötä
kokonaispinta-alaltaan ja yritin nukkua. Eivät korvatulpatkaan
auttaneet, joten heräsin klo 5.30 muutaman aamuna sen sijaan, että
olisin saanut nukkua rauhassa klo 8 asti.
Sain
muuton jälkeisenä aamuna soiton yhdestä kahvilasta. Kävin siellä
haastattelussa myöhemmin iltapäivällä ja seuraavana päivänä
menin trialiin eli koevuoroon ja sain paikan. Aloitin heti koevuoroa
seuraavana päivänä Bonsai Botanikissa. Se on erikoistunut machaan
eli japanilaiseen vihreään teehen. Machasta voi tehdä jauhetta,
jota voi käyttää tavallisten jauhojen tapaan tai tehdä kahvin
tapaisia juomia. Trialissa esimies tyrkkäsi mulle suoraan vain
tarjottimen käteen ja sanoi, että tarjoile. Ei mitään ohjeistusta
tuotteista tai talon tavoistakaan. Halusi selkeästi testata sillä,
mitä osasin, kuinka kestän paineita sekä minkälainen
asiakaspalvelija olen vaikka tuotetietämys on täysi nolla. Juoksin
paljon kahvilan portaita ylösalas, tiskasin ja siivosin tuona
muutama tuntina hyvin paljon. Soijaa pukkasi ihan kiitettävä määrä,
kun ei ollut ilmastointia sekä sisällä ja ulkona oli aivan yhtä
lämmin. Nähtävästi tein asiat oikein, kun sain paikan! Olisivat
ottaneet mut ihan täysaikaiseksi, mutta sanoin haastattelussa jo
omistajalle, että mulla on myös työharjoittelu Riverlifella, joten
15-20h riitti mulle mainiosti. Loppuviikosta tein jo tuplavuoroja,
kun olin ensin Riverlifelle ja sitten juoksin kahvilaan töihin tai
toisinpäin. Ehdin yhden illan viettää sairaalassakin
virtsaputkentulehduksen takia. Kiitos Suomen ja Australian välisen
sopimuksen ei mun tarvinnut maksaa tuosta reissusta yhtään mitään,
lasku lähti Suomen valtiolle ja sairashoitovakuutukseen. Pääsin
myös entisen vuokranantajani kautta töihin lauantaiksi festareille
siivoamaan. Ei mikään glam- duuni, mutta sainpahan rahaa. Mulla
piti myös sunnuntaina olla 10h siivouskeikka samalle festarille
(kieltäydyin kahdesta muusta työtarjouksesta sen vuoksi), mutta
joku iso pomo päätti peruuttaa puolen porukan kanssa jo sovitut ja
lukitut työvuorot. Ausseissa kun tekee keikkalaisena töitä, on
työnantajalla täydet oikeudet poistaa tai peruuttaa jo sovittuja
työvuoroja sen kummempaa syytä, mikä on epäoikeudenmukaista,
koska työntekijän odotetaan kumminkin sitoutuvan. Menetin tämän
vuoksi vähintään kahdeksan tunnin (sunnuntai) liksan, minkä
olisin saanut muista duuneista, jos olisin tiennyt, että
siivoustyökeikka peruuntuu. Opin taas kantapään kautta
australialaisesta työelämästä. Sain tuona sunnuntaina soiton
yhdestä kiireisestä ruokakaupasta juna-asemalta, josko olisin
päässyt haastatteluun. Kävin seuraavana päivänä
omistajapariskunnan grillissä (haastattelussa) ja sain paikan. Olisi
vaan pitänyt sitoutua puoleksi vuodeksi ja sitä aikaa mulla ei
ollut heille antaa mahdollisten farmitöiden vuoksi, kun viisumi
olisi umpeutunut muuten kesken kaiken. Olisin myös saanut 40h
viikossa (mun työharjoittelun päälle) ja täysin tuttua hommaa se
olisi ollut, sillä Suomessa sitä on oltua töissä, jos minkä
näköisissä ja kokoisissa ruokakaupoissa. Samat spurgut ne on
täälläkin, riehuvat ihan yhtä paljon päissään ollessaan, mitä
sitä asemaa äkkiseltään näin ympärillä sitä menoa ja
meininkiä.
Tiistaina
pidin itsellelaatuaikaa-illan, kun oli ilta kerrankin vapaana. Kävin
syömässä sushia sellaisessa raflassa, missä ne lautaset pyörii
ympäri pöytää, kun oli samassa rakennuksessa leffateatterin
kanssa. Tarvitsi kavuta vaan portaat yläkertaan leffaan ja löhähtää
istumaan. Teki kyllä kutaa kahden duunipaikan välillä juoksemisen
keskellä tuollainen pieni irtiotto. Keskiviikkona olin taas
työkeikalla NSW ja QLD välisessä origin rygby-pelissä. Stadion
oli loppuunmyyty ja se veti sellaiset vaivaiset 80 000 ihmistä.
Työntekijöitä oli kuulema noin 6000 tuona iltana. Mä olin siellä
todella helpossa duunissa. Olisin toisenkin vuokrafirman kautta
päässyt tekemään tarjoilukeikkaa samaan paikkaan, jos olisin
halunut. Päätin otttaa sen helpomman keikan. Taittelin sellaisia
kertakäyttöpaperihattuja ensimmäiset kaksi tuntia ja seuraavat
neljä tuntia vaan jaoin niitä. Se meteli oli aika korvia huumaava
kun itse peli alkoi. Kuvittele itse kun 80 000 ihmistä huutaa kurkku
suorana samaan aikaan. :D Ehdittiin muiden työntekijöiden kanssa
katsoa itse peliä kymmenisen minuuttia ennen kuin meidän
varsinainen työvuoro päättyi. Olihan tuo upea kokemus olla osa
noin isoa ihmismassaa, mutta olin kiitollinen, että pääsin siitä
mekkalasta pois ja pyöräilemään takaisin kämpille ilman valtavia
liikenneruuhkia. Olin myös aiemmin saanut tuliaispaketin Suomesta,
mutta paketti joutui odottamaan hakuaan parisen viikkoa, kun äiti
oli lähettänyt sen brisbanilaisen kaverini luo, joka ei ihan siinä
keskustassa asunut niin kuin mä. Pääsin sen myöhemmin tuolla
viikolla hakemaan ennen työvuoroja. Neljä suku- ja minttulakua
hujahti suuhun niin, että paperivana jäi vain jälkeen. Eniten olin
kuitenkin herkkuja enemmän odottanut uutta villasukkaparia sekä
pitkiä toppeja. Niitä kun ei täältä tunnu saavan mistään.
Kaikki topit ovat napamallia tai tehty lyhytselkäisille. Täällä
on huonommat shoppailumahdollisuudet kuin Helsingissä, vaikka
populaa on kaupungissa pilvin pimein (noin 2,5 miltsii). Toljotin
myös eräs päivä itseäni peilistä ja huomasin tulleeni
blondiksi! No ei nyt ihan, mutta melkein! Aurinko oli nätisti
polttanut kaiken ruskean värin mun latvoista ajan mittaan. Hiukset
on enempikin kultasen pronssit nykyään kuin tumman ruskeat.
Pitää
tuosta Riverlifesta kertoa sen verran, että ns. normaalia päivää
ei siellä ole. Tanssittiin eräskin perjantai-ilta Fionan ja Kalisin
kanssa Spice Grilsin STOP-kappaleen kertosäettä. Siinä oli yhdellä
miesohjaajalla naurussa pidättelemistä, kun tuli takaisin
kalliokiipeilysessiosta ja näki meidät hyppimässä ja pomppimassa
musiikin tahtiin. Höpöteltiin seuraavat 15 minuuttia pelkästään
Spice Girlseistä omia muistojamme läpikäyden aina vaatetuksesta
tarroihin ja konsertteihin. Perjantai- ja lauantai-illat ovat
muutenkiin hyviä hetkiä olla Riverlifellä töissä, koska
useimpina viikonloppuuina siellä on aina jonkinnäköiset juhlat
menossa ja henksu saa ylijäämäruuat. Olen mm. syönyt aivan
jäätävän hyvää lammascurrya, New York Cheesecakea,
sienipinaattijuustoravioleja, caesar-salaattia, pihviä ja
perunamuussia sekä cupcakeja. Ihan vain muutaman mainitakseni.
Riverlifella joku meidän ”pojista” (aktiviteettiohjaajista) on
aina myös välillä tekemässä jäynää tai leikkimässä. Millon
on leikitty piilosta, oltu apinoina pöydillä tai vaan jekuttamassa
toisia mitä hassuimmilla tavoilla. Kun aamulla menee toimistolle, on
varmaa, että päivästä ei tule tylsä. Nauraa saa joka päivä.
VARMASTI. Mulla oli yksi vapaa maanantai-ilta ja kävin kaverin
kanssa Night Noodle Marketeilla South Bankissa. SB:ssa on vähän
väliä jokin ruokafestari menossa; ranskalainen, italialainen,
saksalainen, kansainvälinen ym. Söin noilla marketeilla elämän
ensimmäisen kerran tikkukierreperunoita (jos sen voi jotenkin
suomentaa). Perunoista tehdään sellaisella laitteella
serpeenttiinin muotoisia, jotka sitten tungetaan pitkään
grillitikkuun. Tämä perunatikku keitetään rasvassa ja maustetaan
”kanan”makuisella jauheella. Saadaan paksuja rasvantäyteisiä
perunasipsejä. Tuo kanamauste on kuulema se perinteinen, vaikka
kananmaku siitä on kaukana. Suolainen osuus oli hoidettu, joten
kierrettiin jälkiruokashakeja. Päädyttiin ottamaan mansikoita
suklaalla ja kermavaahdolla. Namnam. Ja molemmat voi pahoin
jälkeenpäin. Ensin hirveä mättö rasvasta ruokaa ja päälle
sokeripommi., mitä muuta sitä voi odottaa, kun pahoinvointia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti